Kirjasto

Haluan joskus vielä oman kirjaston.

En siis tietenkään mitään fyysistä rakennusta hoidettavaksi kaupungin keskustassa, vaan kotiini erillisen huoneen, joka olisi Hollywood-leffatyylisen suureellisesti sisustetty lähes pelkästään hyllymetreillä erilaisia opuksia. Olisi historiallisia romaaneja, tarinoita aikojen saatosta. Olisi karttakirjoja eri vuosisadoilta, joita vertaamalla pääsisi käsiksi ihmisen muokkaaman maailman vaiheisiin.

Olisi kuvakirjoja suurilta tekijöiltä, joista hakea inspiraatiota oikeastaan ihan mihin tahansa. Olisi hyllyllinen vanhoja nahkakantisia, joita ei olla avattu sataan vuoteen, eikä tulla avaamaankaan sataan vuoteen. Olisi hyllyllinen kirjoja, jotka on suunniteltu vain asioiden kätkemiseen kansien sisälle. Sivuja, joissa olisi pullon, revolverin, tai pienemmän kirjan kokoisia reikiä.

Olisi Terry Pratchettin koko tuotanto ja kaikkien lempiohjaajien, -näyttelijöiden, -muusikoiden, -ihmisten ja -eläimien elämänkertakirjat. Olisi historiakirjoja ja tulevaisuuskirjoja. Olisi kaikki ikinä julkaistut Morgan Kanet vieri vieressä numerojärjestyksessä. Olisi yksi lattialaatikko, jossa olisi kaikki Don Rosan julkaisemat parhaat jatkikset omaavat Aku Ankat.

Olisi ylin hylly, jossa säilyttää formaldehydiin säilöttyjä pieneläimiä ja suurhyönteisiä vain siksi, että niiden kanssa sopii paksu pölyinen hämähäkinseitti paremmin, kuin maastohiihtopokaalien kanssa. Olisi yksi hylly, jonka takana olisi kassakaappi, jossa olisi muutama ruskea kirjekuori punaisine Top Secret-leimoineen.

Kirjastossa olisi kullatuissa kehyksissä aikamme suurkirjailijoiden muotokuvia työnsä ääressä ja korkeasta katosta roikkuisi painava kattokruunu, jossa vuosikymmenien kynttilänvahat olisivat sulaneet tippukiviluolien kattoja muistuttaviksi muodostelmiksi. Katto olisi kruunun yltä noesta musta ja kynttilät syttyisivät tietysti kätevästi katkaisijasta oven vieressä.

Keskellä huonetta olisi kaksi tai kolme kulahtanutta punaisella nahalla vuorattua paksupehmusteista nahkatuolia, joissa upota vuosikymmeniä painuneisiin jousiin juuri sillä tavalla, kuin niihin aina kuuluu upota. Hieman epämukavasti, mutta kuitenkin riittävän hyvin, ettei tuoleja raaski vaihtaa uusiin.

Kirjaston kulmassa olisi aitiopaikan vieressä suuri puinen karttapallo, jonka sisällä säilytettäisiin pulloja. Olisi vuosikymmeniä vanhaa viskiä, vuosia vanhoja brandyja, ja viikkoja vanhoja viinejä, koska punaviinipullot yleensä aika-ajoin pääsevät tyhjenemään ja ne pitää vaihtaa täysiin.

Aitiopaikalla, siinä vanhan korkean ikkunan alla, olisi vanha levysoitin.

Ja sen vieressä hyllyssä kaikki ne levyt, joita on joskus kuunnellut kavereiden luona, levykaupoissa, youtubesta, spotifystä tai radiosta. Siinä olisi myöskin kaikki ne levyt, joita ystävät ovat suositelleet, mutta joita ei ole ikinä muistanut tai ehtinyt kuunnella tai kuunnella kunnolla antaumuksella.

Siinä olisi myös kaikki ne levyt, joita ei muistanut ostaa levykaupassa käydessä.

Lopulta siinä olisi myös kaikki ne levyt, jotka on aikojen varrella hukannut, kaksoiskappaleina.

Siinäpä sitä olisi kirjastoa kerrakseen...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin lottokuponkia täytellen]

Oppia opuksista?

Tajusin tilanneeni keväämmällä ihkaensimmäisen valokuvakirjani sen löytyessä toissapäivänä eteisen ilmaisjakelun seasta. Hintaa en enää muista, mutta uskoisin laskun olevan jo maksettu, opus kun perille asti pääsi. Availin nidettä aavistuksen jännittäen mitä tuleman piti.

Ajatus kirjan ostamisesta tuli jonkin valokuvaussivuston tai -foorumin linkistä todennäköisesti myöhään aamuyöstä. Photo RAW:n nettisaitilla oli mainioita otoksia instaallaatioista maisemakuvien kautta potretteihin ja ajattelin käsinkosketeltavan opuksen antavan inspiraatiota kuvaamiseen. Ideoiden metsästäminen itsensä ammattilaisvalokuvaajiksi tai valokuvataiteilijoiksi kutsuvien töistä kuvittelisi olevan kohtuullisen vaivatonta.

Kuvittelisi.

Ensimielipide kirjasesta oli pettynyt. Keskinkertaisia otoksia, jotka kyllä kertovat tarinaa, mutteivät luo sitä parhaimmillaan kuvista saatavaa huokauksenomaista whau-äännähdystä. Tummahkot sävyt eivät vakuuta katselijaa, vaikka maisemat sitä saattaisivat erilaisen sommittelun ja valotuksen kautta tehdä.

Aloin pohtia musiikkialan kirjallisuutta laskiessani opuksen käsistäni. Kuvakirjoista tuskin tullaan paremmaksi muusikoksi. Korkeintaan saadaan pukeutumisvinkkejä, mikäli aloitteleva soittaja haluaa kopioida maailmantähtien presenssiä. Nuottikirjoista ei inspiraation etsimisessä varmastikaan painavaa hyötyä ole. Harva rockbändissä aloittanut edes moisia osaa.

Tähtien elämänkerroista saisi elokuvan jos toisenkin kerrontatyylin vaihdellessa farssista tragediaan. Soitto-oppaita ja instrumenttien historiaa, sekä rakennetta käsitteleviä kirjoja on alan liikkeiden ja lainastojen hyllyt väärällään.

Ehkäpä jokainen niistä toimii muusana jollekulle. Musiikin luominen ja sen kanssa tekeminen ja eläminen on oppia päivästä toiseen. Michael Monroen elämänkerta opettaa harrastajan jaksamaan suvantovaiheet ja Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjat toimivat hyvänä huonona esimerkkinä. Simo Häyhän tarina herättää ajatuksia suuntaan ja toiseen, Aku Ankan pitäessä mielen virkeänä luomistauolla ulkohuoneessa.

Photo RAW:n valokuvakirjakin toimi lopulta inspiraationa. Ei kuvaamiselle, vaan kuvailulle tässä tekstissä.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin ladatessa kameran akkua uusiin seikkailuihin]