Aihepiiri pieni pyörii...

Kirjoitin tätä juttua jo alun toista sataa sanaa sanomatta kuitenkaan juuri mitään. Oli kiertoilmaisua ja sitä perinteistä (you know) vessaosaston puoliväkinäistä huumorin ohdakkeenkukkaa. Kitkeränpuoleisen sanailun välissä paistoi haluttomuus valitun aiheen läpikäymiseen. Ei sitä kai pääse millään irti siitä tosiasiasta, että ajatukset ovat joskus aivan muualla, kuin käsillä olevassa aihepiirissä.

Uutista tai human interest -juttua tehdessä pystyy värittämään tarpeeksi lähes aiheesta, kuin aiheesta, jotta jutusta tulee tarpeeksi kiinnostava julkaistavaksi. Kun tämä sontalaatikko taas pitää sisällään aimo määrän tunnetta ja omaa soveltelua välillä suomenkielen äärirajoilla, ei väkinäinen ulostus roiskaistuna seinälle maita kellekään. Vaikka tämäkin tekstike alkaa täysin mitäänsanomattomalla aiheella, saattaa se siihen myös päättyä, mutta on tässä silti jo nyt paljolti enemmän asiaa, kuin puoli tuntia sitten delete-napin kohdanneella kauhistuksella.

*Syvä hengitys sisään, rauhallinen huokaisu ulos*

Tein tätä kirjoittaessa bootleg-nauhoituksen Kiveskives-albumista J.S. Bach in his favourite disco. Tänään julkaistavan albumin vinyyliversion saan käsiini joitain tunteja tämän tekstinjulkaisun jälkeen, mutta olen päässyt kuuntelemaan autoillessani levyä jo monta kertaa, kiitos nykyajan vippaskonstien.

Kun yhtye antoi Rumba-lehdelle levynsä ennakkokuunneltavaksi näin tilaisuuteni koittaneen ja tulitin äänitteen ceedeelle lähes samalla, kun sitä kuuntelin. Keinot saatte itse näiden lain harmaalla alueella liikkuvien tallennusten tekemiseen selvittää, mutta en voi olla enempää kuin tyytyväinen päästessäni oikeasti fiilistelemään biisejä lähes missä tahansa.

Ja kun kappaleet ovat jo vähäsen tulleet tutuksi, kelpaa Klubilla illan levyjulkkarikeikalla nauttia kolmikon showsta, joka tuskin on jättänyt ketään koskaan kylmäksi. Ai ylisanoja ja superlatiiveja? Olkoonkin, mutta jos et itse käy paikalla todistamassa, et voi väittää vastaan.

Paljon on Tuplapallista kirjoitettu tähän blogiin ja paljon tullaan vielä kirjoittamaan. Ja miksipä ei. Onhan siinä eriskummallista musiikkia ja tässä eriskummallinen blogi, joka pyrkii pukeutumaan säännöllisesti perjantaisin kolumnin koreaan asuun siinä aina edes vähää onnistumatta.

Levystä ja keikasta ehkä ensikerralla enemmän. Ehkä taas ei.

Ei näistä aihepiireistä tunnu tietävän ennen kuin loppukaneetti on kirjoitettu.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin viimeperjantain poissaoloa varovasti häpeillen]

Maailma muuttuu, vai muuttuuko? - Osa 1

Muistatko vielä sen ajan, kun pelkän jäätelön kanssa kaupan kassajonossa asioiva pääsi pienen kantamuksensa kanssa ohi, kun ei muilla niin kiirettä kärryllisineen ollut? Tai kun radiota kuunneltiin  hiirenhiljaa sormi REC-napilla odottaen juuri sitä tiettyä biisiä, minkä päälle juontaja ei toivottavasti puhuisi?

Tai sen, kun tuo aika oli jo takanapäin ja ensimmäisellä lankapuhelinmodeemilla etsittiin Napsterista HIMin juuri julkaistua Join Me:tä, jonka latautuminen kesti yli kaksikymmentä minuuttia? Vertaisverkkojen kehittyessä alkoi yhtyeiltä löytyä myös harvinaisempaa materiaalia, jota kuullessaan nuori rocksukupolvi äimisteli ja innostus syveni.

Tämä ajanjakso on bootleg-tallenteiden ja ympäri palloa lähetettyjen rock-kasettien, sekä minidisk-sukupolven välissä.

Mitä siitä sitten oikeastaan jäi käteen?

Nykyaikana musiikki on kertakäyttötavaraa. CD-levyjä ei enää hankita kaupasta hyllyjen välissä tuntitolkulla empimällä, vaan juutuupi ja spotifai jakavat väsymättä kuluttajille soittolistojen kavalkadin, jota yksikään levyliike ei voi oviensa taakse kätkeä.

Radion voimasoitossa kuulee artistilta yhden tai kaksi kappaletta ja kun Free Bird ja Sweet Home Alabama alkavat kyllästyttää, leimataan helposti muutkin bändin 130 kappaletta huonoiksi ja yhtye pitkästyttäväksi.

Tämän kesän kesähitissä Lee Cooperit Ratkeavat, mutta kuka muistaa kyseistä naisartistia ensikesänä? Lieneekö Sinillä edes muita kappaleita esitettäväksi?

Mikä silloin teki musiikista niin suurta ja joistain tietyistä kappaleista niin haluttuja, että niitä jaksoi odottaa, kuin viimeistä bussia sateessa?

Availen asiaa lisää ensiviikolla...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin olohuonedemoäänitysten (pitkähkö yhdyssana, muuten) välissä]