Tämänpäiväisestä räntä-, rae-, tihku- ja vesisateesta huolimatta kesä tulla puksuttelee hitaasti, mutta hitaasti. Ensimmäiset katusoittajat ovat kuoriutuneet horroksestaan ja panhuilua on kuultu vahvistetusti ainakin Yliopistonkadun kävelyosuudella ja Wiklundin kulmauksessa.
Viime viikolla jo kuvattiin Cindyn kannella keväistä elokuvaa, narsissien hymyillessä joen penkereellä ja narsistien linssien edessä. Silminnäkijähavainto on ainakin Pihlasta, Mallasta tai Pamelasta. Oli kai siellä joku kollikin. Itse en kiinnittänyt tähtösiin niin huomiota, kahdeksankymmenluvun neuvostoliittolaisen tiellä pitäminen kun vie jo suuren osan keskittymiskyvystä.
Samaan aikaan kun vaihtaa kaistaa, ottaa lisää sipsiä, avaa limpparipulloa, vastaa puhelimeen ja etsii taskunpohjalta parkkirahaa ei millään muotoa ehdi tarkastelemaan itselle puolituntemattomien julkimoiden sauhuttelua ravintolalaivan kannella.
Kaistan lisäksi vaihdetaan takaisin aiheeseen.
Levyjä on pukannut julkisiksi lähes samaa tahtia, kuin joen penkoille kokeneita tenu-ukkoja. On Kiveksiä, 5th Of Aprilia, Parkkos-Peteä ja vaikka ja ketä.
Todellinen kesä saapunee Halisten Putouksen ojentaessa meitä löysyttämään selkäruotoa hieman rentoon takakumaraan Ravintola Kukan sinkkujulkkarikemuissa 30.5.
Sitä ennen pyrin kaivamaan henkisen huuliharppuni kesähortsieni (kyllä, ilman ässää) reisitaskusta ja suuntaamaan aurinkolasien luomat rusketusrajani rennosti kohti kesäisempää Turkua ja sen tulevia tapahtumia.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin ensimmäinen vuosi AMK:sta niin kutsutusti iloisesti plakkarissa]
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pete Parkkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pete Parkkonen. Näytä kaikki tekstit
perjantai 2. toukokuuta 2014
perjantai 6. joulukuuta 2013
Mitä minä todella sanoin
6.12.2013 tullaan muistamaan pitkään.
Itsenäisyyspäivän vastaanotto on jossain Tampesterissa nääs. Ei tanssia, ei sitä perinnettä, jota on jo vuodet pääksytysten presidentinlinnassa vaalittu.
Tuntematon Sotilas esitetään vasta puoli kymmeneltä. Eihän tämä käy päinsä. Se pitää katsoa päivällä, niinkuin aina ennenkin. Iltapäivä tuijotellaan isiemme töitä, jotta voimme käydä alkuillasta yhdessä pöytään tietoisina siitä, että ateriana saattaisi olla blinejä tai borschia ja 6.12 arkinen perjantai.
Nelson Mandela kuoli. No teknisesti hän päätti maallisen vaelluksensa jo 5.12, mutta tänä päivänä suurin osa maailman ihmisistä asiasta kuuli. Paljon hyvää lähti hänen mukanaan. Teille, rakkaat lapsukaiset ja lapsenmieliset, jotka ette tiedä kuka Mandela oli, suosittelen YLEn lyhyttä oppimäärää aiheesta.
Viimeisimpänä, vaikkei välttämättä vähäisimpänä, tulee Parkkos-Peten uusi sinkkujulkaisu Minä minä sanoin. Olen odottanut kyseistä kappaletta kuultavaksi lopullisessa muodossaan jo pitkälti toista vuotta. Kuulin Helsingin kirjeenvaihtajani salaiselta tietolähteeltä alkuperäisen demoversion, johon rakastuin ensipuraisulla.
Monivivahteinen kappale antaa odottaa itseään kaksiosaisen ensisäkeistön ajan, jonka jälkeen aseet ladataan, tähdätään ja tulitetaan aika pitkälti suoraan tärykalvoon koko rykmentin voimalla. Sanokaa minun sanoneen, että tästä tulee loistava uusi nousu PP-teamille.
Alkuperäinen demo oli hyvin pitkälti tunnelmaltaan yhtä latautunut, kuin lopullinenkin versio. Muutamat lyyriset muutokset tuovat eheyttä kokonaisuuteen ja pikkumukavat musiikilliset kikkailut syvyyttä kertosäkeeseen ja c-osaan.
Hyvin sopiva ajatusmaailma itsenäisen Suomen syntymäpäivänä, vaikkei kirjoittaja tätä varmasti sanottaessaan ajatellut. Terveisiä ryssälle! Mitä me sanoimme, selkämme kestää!
Demon loppuhuudahdus ei päässyt lopulliseen versioon. Sääli sinänsä. Jalkani kantaa oli hyvä lopetus.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin henkistä kiväärin piippua pitkin räntäsateeseen tuijottaen]
Itsenäisyyspäivän vastaanotto on jossain Tampesterissa nääs. Ei tanssia, ei sitä perinnettä, jota on jo vuodet pääksytysten presidentinlinnassa vaalittu.
Tuntematon Sotilas esitetään vasta puoli kymmeneltä. Eihän tämä käy päinsä. Se pitää katsoa päivällä, niinkuin aina ennenkin. Iltapäivä tuijotellaan isiemme töitä, jotta voimme käydä alkuillasta yhdessä pöytään tietoisina siitä, että ateriana saattaisi olla blinejä tai borschia ja 6.12 arkinen perjantai.
Nelson Mandela kuoli. No teknisesti hän päätti maallisen vaelluksensa jo 5.12, mutta tänä päivänä suurin osa maailman ihmisistä asiasta kuuli. Paljon hyvää lähti hänen mukanaan. Teille, rakkaat lapsukaiset ja lapsenmieliset, jotka ette tiedä kuka Mandela oli, suosittelen YLEn lyhyttä oppimäärää aiheesta.
Viimeisimpänä, vaikkei välttämättä vähäisimpänä, tulee Parkkos-Peten uusi sinkkujulkaisu Minä minä sanoin. Olen odottanut kyseistä kappaletta kuultavaksi lopullisessa muodossaan jo pitkälti toista vuotta. Kuulin Helsingin kirjeenvaihtajani salaiselta tietolähteeltä alkuperäisen demoversion, johon rakastuin ensipuraisulla.
Monivivahteinen kappale antaa odottaa itseään kaksiosaisen ensisäkeistön ajan, jonka jälkeen aseet ladataan, tähdätään ja tulitetaan aika pitkälti suoraan tärykalvoon koko rykmentin voimalla. Sanokaa minun sanoneen, että tästä tulee loistava uusi nousu PP-teamille.
Alkuperäinen demo oli hyvin pitkälti tunnelmaltaan yhtä latautunut, kuin lopullinenkin versio. Muutamat lyyriset muutokset tuovat eheyttä kokonaisuuteen ja pikkumukavat musiikilliset kikkailut syvyyttä kertosäkeeseen ja c-osaan.
Hyvin sopiva ajatusmaailma itsenäisen Suomen syntymäpäivänä, vaikkei kirjoittaja tätä varmasti sanottaessaan ajatellut. Terveisiä ryssälle! Mitä me sanoimme, selkämme kestää!
Demon loppuhuudahdus ei päässyt lopulliseen versioon. Sääli sinänsä. Jalkani kantaa oli hyvä lopetus.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin henkistä kiväärin piippua pitkin räntäsateeseen tuijottaen]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)