Syyttävä sormi sieraimessa...

Risto haluaisi tuoreimmassa Soundissa julkaistun jutun mukaan tiivistää kaiken tiedon, jonka tahtoo kuulijan kanssa jakaa mahdollisimman lyhyeksi. Hän mielisi pakkaamaan sanottavansa tiukasti, neljän - viiden minuutin kappaleeseen suurten ajatusten ahtaminen kun on hankalaa.

Jos tahdotaan sanoa jotain kappaleessa ei suora hokema ole useinkaan se helpoin tie. Propagandamainen tuputus kun tuppaa kulkeutumaan korvakäytävän seinämiä pitkin takaisin luontoon.

Kun valistan erään sanoittamani kappaleen kertosäkeessä kuulijakuntaa virkkeellä "You have to simplify" uskon siihen silti todella. Sanat ovat kummunneet kynästäni jonkin tietyn viitekehyksen sisällä omansa laisessa ajatusmaailmassa. Se, haluanko ihmisten oikeasti downshiftaavan, ei ole se perimmäinen ajatus.

Uskon puhuvani monenkin tekstittäjän puolesta kertoessani kynäniekkojen haluavan herättää ihmiset tuntemaan tai ajattelemaan. Jos molemmat onnistuvat on sanoittaja onnistunut Hanhiniemimäisen hyvin.

Kenenkään ei pidä suunnata omaa elämäänsä jonkun toisen sanojen mukaan, mutta asioiden oikeellisuuden punnitseminen on joskus ihan paikallaan. Katsoo sitä peilistä takaisin sitten kuka tahansa.

Kun Hehkumon kappaleessa Lapset kerrotaan Tuurista ja krääsän himoitsemisesta ei sormella osoiteta kyläkauppaa, romun myyjiä, ostajia, tuottajia tai haluajia, vaan yhteiskuntaa ja nykymeininkiä.

Me kaikki syyllistymme johonkin joka päivä. Ei kukaan ole aina pyhimys.

Mutta jos edes pienen hetken.

Edes kerran viikossa.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin edellämainitun kappaleen soidessa ripiitillä korvienvälissä]


Ps. Kolmannessa kappaleessa mainittu kappale täällä: Kliketi-klik

Porukassa festarit paranee...

Viikkoja on vierähtänyt siitä kun viimeksi otin alleni tämän kuluneen jakkaran pölyisen ajatusten työpöytäni äärellä. Inhottava tosiasia on se, ettei nykyään enää saa töissä rauhassa ahkeroida kirjoitustyön parissa, vaan pitää oikeasti paneutua määrättyihin tehtäviin. Onneksi se kaikki on taas kesäksi takanapäin ja saan viljellä turhanpäiväisyyksiäni pitkin bitiavaruuden vehmaita ketoja.

Selittelyt sikseen.

Festarikausi on alkanut rajulla kädellä ja tänään kasaantuvat Ruissalon kansanpuistoon taas tuhannet viettämään viikonloppuaan parhaaksi näkemällään tavalla. Viime viikonloppuna pidettiinn turussa ensi kertaa Turku Acoustic Festivalia, joka tarjosi mukavan määrän erilaisia esiintyjiä perinteisten Hallon Helsingin, PeeÄmÄmÄmPeiden ja ihan joka helvetin paikassa nähtävän Poski-Jaren tilalle. Oli Peitsamoa, Takaloa, Servoa, Hakulista ja etunimillään esiintyvät Tero-Petri ja Risto. 

Eikä tässä vielä kaikki.

Tänä vuonna - ainakin järjestävän tahon kertoman mukaan - ainoilla akustisilla, niin sanotuilla unplugged-keikoilla nähtiin vanha, juopunut punk-ruuna Appendix ja nätti, meikattu Reckless Love.

Yleisöä oli tekniikan poikien laskujen mukaan alun kolmatta sataa. Molempina päivinä yhteensä.

Ja sitten valitetaan, ettei täälläpäin kuule vaihtoehtomusiikkia.

Menkää ruisrockiin, siellä on tutun tasaista radiosoittokamaa tarjolla. Ei tarvitse pelätä uusia tuttavuuksia. Siellä ei kukaan hauku yleisöä tai visko tuoleja esityksen lopuksi lavalta. Kunnelkaa kävellessänne kohti aluetta pirkkasiiderit hölskyen YleX:ää, niin muistatte illan keikoilla sanat, kun samat kappaleet painautuvat taas tärykalvoillenne.

Ruisrockissa on toki yksi hyvä puoli verrattuna ensimmäistä ja viimeistä kertaa järjestettyihin Turku Acoustic Festareihin. Sitä mainostetaan...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin kesälomaviikolla 1 / 8]