Formaatti edellä...

Nykypäivän peruslaiska koti-ihminen (Homo Sapiens Familiaris) tarvitsee helppoutta elämäänsä. Vaivalla on kaskettu kalliostakin peltoa jo sukupolvien ajan, mutta enää ei ole pakko. Ja jos ei kerran ole pakko, voi kai sitä perkele viihtyäkin välillä.

Musiikistaan nauttiva Nyky-Jamppa tahtoo kuultavansa missä tahansa helposti. Ämpeekolme alkaa olla jo vanhanaikaista, onhan neljän geen luurissa jatkuva satameganen yhteys, jolla striimaa kolmea hoodeeleffaa samanaikaisesti puhelun katkeamatta. Suoratoistopalvelu läimii korvatillikan tavoin jatkuvaa ärsykettä kuuloaistin kiusaksi. Ja onhan meillä tarjonnassa ihan mitä tahansa ihminen keksiikin haluta kuunnella.

Juutuupista löytyy linnunlaulusta ja takkaäänistä moottorisahan pärinään ja Udmurtialaiseen kurkkulaulantaan. Spotifain levylista kasvaa kasvamistaan ja nettiradiot ovat niin laaja käsite, että Valtaojankin on mietittävä, miten tavan pulliaiselle asian selvittää. Ja kun kerran kuunneltavaa löytyy, voi kai sitä aavistuksen jotain joskus kuunnellakin.

Vaikka rakastan vinyylejä, menee allekirjoittaneenkin kuuntelu usein formaatti edellä. Musta kulta on vaan perhanan hankalaa saada kuuluville neuvostovalmisteisen autontekeleen ämyreistä. Kun CD-soitinta ei ole, kasettisoitinta en tahdo ja radio on jossain kadoksissa, jää jäljelle nappikuuloke - matkapuhelin -yhdistelmä.

Vaivaton ja äärettömän mahdollisuuksien kirjon sisältämä vaihtoehto. Ja kun autoni on 96%:sti yhden hengen ajoneuvo, ei lisäkaiuttimia tarvita. Jonnet revitelkööt mopoautoissa subbareitaan. Jos minä haluan kuuntelemani kuuluville, laulan kyllä isosti mukana kanssa-autoilijoiden iloksi.

Taannoisella Tampereen-lomallani, joka muuten vei viimeviikon kirjoitusajan tyystin, selailin paikallista Aamulehteä. Tabloidikoko hakkaa Aurajoen rannoilla säynävänkääreenä usein nähdyn Turun Sanoman antiikkisen mallin mennen tullen. Olkoonkin kuinka nostalginen ja käypä lattian suojaukseen tahansa.

Joskus on vain suunnattava tuulenhalkoja tulevaan ja uskallettava koettaa jotain uutta.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin kokien hienoista uskoa ihmiskunnan tulevaisuuteen]

Tien päällä taas istun ja mietin...

Koska olen henkilökohtaisesti vastuussa vain itselleni, lukijoiden lisäksi, saan haistattaa blogini pomolle pitkät silloin kun en ole kykeneväinen kynään tarttumaan. Tämä tapahtui viimeksi torstaina, kun ajelin keikkabussia Tampereelle. Totesin olevani tarpeeksi musahommissa mukana ilman siitä kirjoittamistakin.

Perjantaina aamuseitsemän tienoilla laskin tyhjentyneen takkini eteisen lattialle. Tampere nähtiin ja keikkabussissa lauletut laulut olisi saatava liuotettua unella sisäkorvasta. Maksoin univelat pois reilulla seitsemällä tunnilla ja hyppäsin autoon. Taas mentiin, tällä kertaa Vaasaan.

Vaikkei Pohjanmaalla tällä kertaa keikkailtu, tuntui matkanteko silti tutulta. Ja kyllä yksitoista tuntia autonpekissä puoleentoista vuorokauteen puuduttaa kovempaakin istujaa. Varsinkin kun ne tehdään ratin takana.

Mansen miksaaja näytti kuvaa Machinae Supremacyn uutukaisesta bussista. Alle kymmenen vuotta vanha kulkine sisälsi keskus-ilmastointia, isoa plasmatelkkaa pleikkarilla ja kaikkea sitä mukavuutta, jota bussilta oikeasti toivoo kahdeksan viikon keikkarundilla.

Vanhan SIG-bussin sisätilat piisasivat mainiosti poppoollemme Roosterin reissun verran. Jatkossakin varmasti yhtye aikoo käyttää Vanhaa Rouvaa kuljettimena. Se, istuuko allekirjoittanut tulevilla reisuilla kapteenin pallilla, jääköön nähtäväksi...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin vihdoin pelkääjän paikalla]