Keskinkertaisista valinnoista...

Radiossa soi äskettäin Top Gunin tunnari. Rauhallinen kitara vain hieman sieltä täältä venytettynä ja taustakomppi, joka antaa odotuttaa itseään kappaleen loppuun saakka. Tai siis hetkonen. Loppuuko se koskaan? Soiko se sama jo minuuteissa tylsäksi käyvä setti niin kauan, kuin jokainen youtubesta löytyvä kooste mistä tahansa suihkuhävittäjästä pyörii?

En ajatellut ottaa selvää asiasta, koska biisi jää joka tapauksessa korvanjuureen soimaan pitkin päivää.

Huomasin kuitenkin kappaleen leimaavan sävyn sen pyöriessä radiopersoona Heikelän vetämän keskustelun taustalla. Vakavastiotettava juttu saa väärän kuvan epätarkoituksenmukaisen taustanauhan viedessä kuulijan huomion pois sanottavasta. Pakko on tässä julkisesti myöntää, jotta ajatukseni ajoivat reilulla ylinopeudella radioäänen tarkoittaman risteyksen ohi. Mieleni liisi hatarilla perhosensiivillään (olinhan työmaalla) elokuvatunnarista muovikitarapelin palikkaversioon, itse pelin suosion hiipumisesta sen valtavaan nousuhurmokseen ja seuraavaan mahdolliseen vastaavaan aaltoon, unohtaen täysin juontajaparin tärkeäksi näkemänsä sanottavan.

Keskinkertaisilla kappalevalinnoilla saatetaan joskus sanoma aika vaikeaan tilanteeseen. Ainakin kuulijan kannalta. Radion keskusteluohjelmassa ei usein taustalla komppi kolise, joten tässä kyseisessä tilanteessa on kai haettu jonkin näköistä tunnelman nostatusta, tai painoarvoa sanottavalle. Musavalinnan tehneen kannalta tämä napsahti valitettavasti täysin ohisektoriin. Marginaaliin piirretty tuhru vei huomion päätekstiltä.

Sama pätee kaiketi myös musavideoissa. Toki saattaa olla tarkoituksellista laittaa pari numeroa liian pieneen asuun sonnustautunut nuori ja vetreä naisihminen keikuttamaan vihjailevasti konemusiikkikappaleen taustalle. Useasti koen epäuskoa kyseisten tanssijattarien laulukyvyistä, vakionopeudensäädin kun löytyy jo monen studion kojelaudasta.

Sovinistisesti yleistettynä, naisille senkaltainen kappale aistii tiettyä rytmiä ja saattaa tanssikengän liikkeeseen. Mikäli mieskuuntelija ei välitä boleron kierteistä voi hän keskittyä ahmimaan silmillään. Liekö tässä myös syy raskaamman musiikin piireissä tutulle soittajamiesten paidattomuudelle?

Ulkonäkökysymys saattaa vaikuttaa varsinkin nuoremman polven kuuntelijoissa. Onhan sen ihastuttavaäänisen nuoren miehen oltava kivaa katseltavaa oman huoneen seinäjulisteessa. Itse en välitä siitä, että Devin Townsend on joskus ollut erittäinkin häiriintyneen näköinen ilmestys pitkätukkaisena kaljuna tai onko Hyyrysellä hassu parta vai ei. Kuultu se on kaikkein tärkeimpänä.

Musiikki musiikkina, tissit pikseleinä kuvaputkelta.

Jatkanen epämääräisiä pohdintojani Maverickin Tomcatin kaartaessa kohti ajatusteni auringonlaskua.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin ensilumen liukkailla kesähanskoin]

Rätei ja lumpui...

Lähdin äskettäin kotona migreenöivää tyttöystävääni häiritsemästä lähikauppakeskuksen kahvioon ylihintaisten ameriikanmunkkirinkilöiden pariin. Ah, kuinka tuo rasva voitelee pahan kahvin maun kieleltä. Yhdistelmä on silti väkevä ja omassa kategoriassaan pistämätön. Etenkin kun sen pohjustaa paakelssilla, jossa jalapeño hallitsee mausteiden armeijaa. Hyökkäys on ripeä, rintaman rynniessä kohti vatsalaukun hemmottelevaa happomerta. Nam, sanoo hän.

Se, mikä tekee tänkertaisesta kirjoituksesta toistaiseksi ainutlaatuisen, on sen tekemiseen kuluneen viikon aikana panostettu ajatusmäärä. Normaalisti julkaisen perjantaina pitkin viikkoa pakertamani tuotoksen, jonka aihealue saattaa liidellä tyhjän pääkopan käytävillä jo edellisen tekstin valmistuttua. Tähän mennessä en ole saanut minkäänlaista juonta punottua ajatusten kangaspuihin. Tabula rasa lähtökohtanani suunnistin tänään kahvilaan.

Tutkiskelin ohiviistävää nuorison kermaa syysvapaillaan. Lieninkö itse moinen vuosikymmen - puolitoista sitten? Bändipaitapukeutumista harrastetaan nykyään mukavasti. On laukkua, solmiota, sandaalia ja päähinettä jos jonkin laista. Ohikävelijöiden kuuntelumieltymykset voi päätellä kampauksista alkaen. Toki reilu puolikas käyttää silti kotona, töissä, opiskellessa ja vapaalla samoja, ameriikan opiskelupaikkain harmaita, lököttäviä kangashousuja. Ilmeisesti mukavuudenhalu vie muotitietoisuuden edelle. Asiasta lainkaan mitään ymmärtämättä voin todeta niiden olevan epämuodikkaan muodikkaita.

Muistan siirtyneeni kannattamaan vakituisemmin kuuntelemiani yhtyeitä heidän ihokkaat päälläni julkisesti esiintyen joskus vuosituhannen vaihteen jälkeen. Serkkupoikani kanssa tilailimme silloin vielä jännittävästä intternetin ihmemaasta vaatteita saksankielisiltä sivuilta. Kusti polki paketin lähipostiin ja rakas musiikkiharrastus sai tulla kanssaihmisten tietoisuuteen.

Ensimmäinen bändipaitani oli kuitenkin nuorna poikana tätini kanssa Hellsingin Itäkeskuksen pyörteistä äkätty rättikaupan painate. Muistan eläväisesti nähneeni sen jo kauempaa ja kaupathan siinä oli tehtävä. Pitkään rinnuksissani luki Megadeth, vaikken alakoululaisena ollut Mustainea ikuna kuullut.

Käytin paidan niin loppuun, ettei sitä enää trasselitehtaaseen olisi huolittu.

Nykyjään on edempänä mainittu nettikauppakin suomenkielinen ja kuvasto lävähtää harva se kausi luukusta. Mikäli mielii vielä tosissaan erottua, on tilattava räsynsä ulkomaisilta valmistajilta, jotka eivät härmään toimita. Sekään ei ole kovin vaikeata tai kallista, ennemminkin palkitsevaa...

-Timmy

[Loppuosa sanelutettiin sihteerikölle ajomatkalla Vaasaan]

Tämmöttii paita mul sillo nuarempan ol:

 

Muusikko ei ole jukeboksi

Joku on joskus sanonut, että yleisöllä on valta. Tai että se äänestää jaloillaan.

Ensinnä kyseenalaistaisin tuon valtakäsityksen. Lähdetäänpä aukomaan vyyhtiä soittajan näkökulmasta. Hän saapuu paikalle soittolistansa kera, jonka on tiettävästi harjoitellut kylliksi sen esittääkseen. Iltaa varten on varattu yhdestä kolmeen settiä vaihtelevin pituuksin, mitä nyt tilaaja on artistilta ymmärtänyt toivoa. Kappalevalintoja ja -järjestyksiä on ajateltu jo edeltä viihdyttävyyden maksimoimiseksi. Soitto soi ja laulu raikaa, oli kyseessä sitten trubaduuri tahi big band.

Yleisö käyttää valtaansa osoittaa suosiota tai ei. Usein sillä on myös uskomus bändin osaomistuksesta. Onhan tässä maksettu sisään, narikkaan ja tiskille, joten illan on oltava hyvä ja kaikki ovien sisäpuolella olevat ovat asiakkaiden palveluksessa.

Esimerkkiyhtye soittaa modernia rockmusiikkia kaksituhattaluvun tältä puolen, maustaen omansalaisilla näkemyksillään nykyradion soittolistoja poimien parhaimmiston asetille ja tarjolle. Etukäteen on harjoiteltu juuri kyseisiä kappaleita. Yleensä listassa tai mielessä on pari - kolme lisäbiisiä noin niinkuin varoiksi. Encorekin yllättää joskus.

Kesken biisinkin saattaa yleisön edustajia mennä kyselemään toivekappaleitaan. Onhan kuulijoissa monenmoista tyylilajin diggaajaa, joten sitä omaa olisi varmasti mieluisaa kuulla. Mitä väliä, jos yhtye soittaa vain tuoretta, ovathan he varmasti kuulleet Freetun biisin, jos toisenkin.

Sitäpaitsi kaikki kitaristit osaavat soittaa Päränöidin, Smouk on te waterin, Diip purplea, Metallikaa, Jimihenriksiä, Aaseedeeseetä ja Kanesia. Minkälainen yhtye se muka on, joka ei soita Kanesia? Ihmeen ylpiöitä jätkiä. Eivät ees pyynnöstä soita iskelmää, vaikka juuri Me sitä tahtoisimme kuulla.

Ja eikös se solistikin viime kesänä laulanut Sirkan tyttären häissä niin kauniisti sitä valssia? Eikös sen voisi kuulla uudestaan, kun se on sitten niin kaunis kappale?

Ymmärrän edellisten koskevan enemmän coverpumppuja, kuin eturivin artisteja, mutta kaikki me kuulemme jossain välissä kysymyksiä, joihin emme voi antaa kysyjää tyydyttävää vastausta. Useasti emme edes tahdo. Miksi en soittaisi Pallemiljoonaa setissäni, jos siitä kovasti pitäisin?

Toki tunnetummatkin yhtyeet saavat kuulla huutelua. Soita Everlong tai One tai Hero. Näitä pyytäjiä riittää ja tuskin monikaan esiintyjistä niitä kuuleviin korviinsa ottaa. Onnekkaita ovat ne, joilla kunnollinen korvamonitorointi blokkaa pyyntöjä.

Sitten on vielä se surkuhupaisin sakki, jotka tulevat pyytämään kappaletta soittoon, oli kyseessä sitten coverikeikka tai levynpyöritys, tietämättä kappaleen nimeä tai esittäjää. Hyräilemällä, viheltämällä tai epämääräisellä lyriikalla pitäisi kyllä arvon esiintyjän saada mieleensä juuri se kyseinen kappale. Olankohautukseen vastataan irvistämällä ja usein lähdetään mieli maassa mikserin ääreltä, kun ei se toive toteutunutkaan heti.

Entäs sitten se jaloilla äänestäminen? Jos biisi ei ole kuulijalle läpeensä tuttu, ei jalka käy tanssilattialla. Vaikea on miellyttää, mutta aniharva kuitenkaan poistuu, jollei esiintyjä soitakaan sitä gangstacrappia.

Patoutumiako? Ehkä. Jatkanko keikkailua? Kiusallanikin...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin eräitä Klubin keikkoja kaihoisasti muistellen]

Ps. No helvata, se on taas kuukauden äänitteen aika! Kuulkaapa kansalalaiset Sólstafirin lättyä Svartir Sandar!! Siinä vasta mainiota tavarata Islannista, hop!!! Nyt lomalle Jurmoon!!!!

Pps. 19.9 on lisättävä vielä laittomasti salakuvattu otos tuoreimmasta Soundista, joka niin makoisasti liittyy aiheeseen. Kas noin:

 

Monityydyttynyt harrastelija

Ihmisotuksen pääkopan sisäinen myllerrys on kyllä erikoinen soppa. Jotkin ajatukset pyörivät alituiseen korvienvälissä, usein tahtomattakin. Työmaan tilanne yyteineen, uusi auto, vanhan kulkineen myynti, isomman asunnon osto kahdelle, edellisten kauppaaminen, toisen bändin jämähtäminen paikalleen kiireiden vuoksi, toisen kesänmittainen tauko, uusi purjevene, kirjoitusprojektit, etc, etc...

Asioiden päällekkäisyys rassaa alitajunnassa, vaikkei niitä itselleen tahtoisi tunnustaa. Työkin ajatuttaa, vaikka hanskat putoavat kahdeksannen tunnin täytyttyä. Tottakai duuni on iso asia, sehän vaikuttaa kaikkeen muuhun elämiseen. Ilman tienestiä on hankala hankkia makkaraa saaressa venereisulla käristettäväksi. Ilman harrasteita elo on vain työn ja asunnon summa perjantain ja sunnuntain välisen yön alkoholijuhlan erottaessa kokonaisluvusta prosenttiyksiköitä. Vapaa-ajan tekemiset nostavat useasti viikonlopunkin toiselle potenssille.

Allekirjoittaneella intohimojen kohteet ovat vaihtuneet ajan myötä, mutta pohjimmillaan ajatus ja perimmäinen tarkoitus ovat kuitenkin pysyneet.

Harrastusmielessä on tullut pelattua paintballia, veneilty, ajettu offroadia, moottoripyöräilty ja matkustettu. Osa näistä harrasteista on jäänyt nykypäivänä vähemmälle, vaikkeivät mielenkiintoaan silti ole menettäneet. Edelleen kaapissa on pari kunnon merkkainta, maski ja maastopuku valmiina tetsaamiseen ja adrenaliinihuuruun, enkä vissisti kieltäydy maastosafarista kaksi- tai nelipyöräisellä. Jos aikaa on, menen mielelläni metsään ilman renkaitakin.

Soittohommien parissa taas on tullut leikittyä jo alun toistakymmentä vuotta. Bändin kasaaminenkin lähti pelkästä vitsistä koulupoikien kesken. Onneksi en valinnaiseksi ottanut kuvaamataidon kurssia, vaikka valööreistä ja vesiväreistä välitänkin.

Musiikkia voi harrastaa yhdestä tuhansien välillä olevan ihmismäärän kanssa sohvallaneppailusta stadionkonsertteihin. Voit esiintyä kadulla tai vaihtaa vuoronperään soittajaa puistossa. Soittopelin voi kantaa mukanaan keskelle metsää, vuoren huipulle tai merelle. Tietokone löytyy nykyään jo taskusta ja yhtä kaukana on lähin fruitiluupsi, garagebändi tai stainbergi. Bussia odotellessa, kassajonossa tai täysistunnolla voi säveltää aimo annoksen riffejä ja biittejä aromipesään myöhemmin maustettaviksi.

Musiikin harrastaminen on myöskin äärettömän monipuolista. Voit soittaa tai opettaa, kuunnella tai säveltää, katsella tai kuvata, sanoittaa tai lukea. Alalla voi sijoittaa rahansa instrumentteihin, soittimiin, kaiuttimiin, kotihifiin, kameroihin, mikrofoneihin, you name it! Tai sitten nauttia ilmaiskonserteista ja kuunnella lainaradiolla lähetyksiä.

Se kuitenkin on vienyt monet mukanaan ja uskon asianomaisten viihtyvän harrasteensa parissa hautaan saakka, mikäli esteitä ei tule kuurouden tai rampauden takia. Itse mietin taas uuden kitaran ostoa. Sen sunnittelu ja netistä vaihtoehtojen selaaminenkin tuo jo oman lystinsä asiaan. On se seuraava keppi sitten minkälainen hyvänsä, jatkaa se rakasta harrastusta vuosikausiksi eteenpäin ja tekee työssäjaksamisesta piirun verran helpompaa.

-Timmy

[tätä kirjoittaessa kävin läpi monia hyviä muistoja ja tunsin taas offikärpäsen puraisun]