Joku on joskus sanonut, että yleisöllä on valta. Tai että se äänestää jaloillaan.
Ensinnä kyseenalaistaisin tuon valtakäsityksen. Lähdetäänpä aukomaan vyyhtiä soittajan näkökulmasta. Hän saapuu paikalle soittolistansa kera, jonka on tiettävästi harjoitellut kylliksi sen esittääkseen. Iltaa varten on varattu yhdestä kolmeen settiä vaihtelevin pituuksin, mitä nyt tilaaja on artistilta ymmärtänyt toivoa. Kappalevalintoja ja -järjestyksiä on ajateltu jo edeltä viihdyttävyyden maksimoimiseksi. Soitto soi ja laulu raikaa, oli kyseessä sitten trubaduuri tahi big band.
Yleisö käyttää valtaansa osoittaa suosiota tai ei. Usein sillä on myös uskomus bändin osaomistuksesta. Onhan tässä maksettu sisään, narikkaan ja tiskille, joten illan on oltava hyvä ja kaikki ovien sisäpuolella olevat ovat asiakkaiden palveluksessa.
Esimerkkiyhtye soittaa modernia rockmusiikkia kaksituhattaluvun tältä puolen, maustaen omansalaisilla näkemyksillään nykyradion soittolistoja poimien parhaimmiston asetille ja tarjolle. Etukäteen on harjoiteltu juuri kyseisiä kappaleita. Yleensä listassa tai mielessä on pari - kolme lisäbiisiä noin niinkuin varoiksi. Encorekin yllättää joskus.
Kesken biisinkin saattaa yleisön edustajia mennä kyselemään toivekappaleitaan. Onhan kuulijoissa monenmoista tyylilajin diggaajaa, joten sitä omaa olisi varmasti mieluisaa kuulla. Mitä väliä, jos yhtye soittaa vain tuoretta, ovathan he varmasti kuulleet Freetun biisin, jos toisenkin.
Sitäpaitsi kaikki kitaristit osaavat soittaa Päränöidin, Smouk on te waterin, Diip purplea, Metallikaa, Jimihenriksiä, Aaseedeeseetä ja Kanesia. Minkälainen yhtye se muka on, joka ei soita Kanesia? Ihmeen ylpiöitä jätkiä. Eivät ees pyynnöstä soita iskelmää, vaikka juuri Me sitä tahtoisimme kuulla.
Ja eikös se solistikin viime kesänä laulanut Sirkan tyttären häissä niin kauniisti sitä valssia? Eikös sen voisi kuulla uudestaan, kun se on sitten niin kaunis kappale?
Ymmärrän edellisten koskevan enemmän coverpumppuja, kuin eturivin artisteja, mutta kaikki me kuulemme jossain välissä kysymyksiä, joihin emme voi antaa kysyjää tyydyttävää vastausta. Useasti emme edes tahdo. Miksi en soittaisi Pallemiljoonaa setissäni, jos siitä kovasti pitäisin?
Toki tunnetummatkin yhtyeet saavat kuulla huutelua. Soita Everlong tai One tai Hero. Näitä pyytäjiä riittää ja tuskin monikaan esiintyjistä niitä kuuleviin korviinsa ottaa. Onnekkaita ovat ne, joilla kunnollinen korvamonitorointi blokkaa pyyntöjä.
Sitten on vielä se surkuhupaisin sakki, jotka tulevat pyytämään kappaletta soittoon, oli kyseessä sitten coverikeikka tai levynpyöritys, tietämättä kappaleen nimeä tai esittäjää. Hyräilemällä, viheltämällä tai epämääräisellä lyriikalla pitäisi kyllä arvon esiintyjän saada mieleensä juuri se kyseinen kappale. Olankohautukseen vastataan irvistämällä ja usein lähdetään mieli maassa mikserin ääreltä, kun ei se toive toteutunutkaan heti.
Entäs sitten se jaloilla äänestäminen? Jos biisi ei ole kuulijalle läpeensä tuttu, ei jalka käy tanssilattialla. Vaikea on miellyttää, mutta aniharva kuitenkaan poistuu, jollei esiintyjä soitakaan sitä gangstacrappia.
Patoutumiako? Ehkä. Jatkanko keikkailua? Kiusallanikin...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin eräitä Klubin keikkoja kaihoisasti muistellen]
Ps. No helvata, se on taas kuukauden äänitteen aika! Kuulkaapa kansalalaiset Sólstafirin lättyä Svartir Sandar!! Siinä vasta mainiota tavarata Islannista, hop!!! Nyt lomalle Jurmoon!!!!
Pps. 19.9 on lisättävä vielä laittomasti salakuvattu otos tuoreimmasta Soundista, joka niin makoisasti liittyy aiheeseen. Kas noin:
Ensinnä kyseenalaistaisin tuon valtakäsityksen. Lähdetäänpä aukomaan vyyhtiä soittajan näkökulmasta. Hän saapuu paikalle soittolistansa kera, jonka on tiettävästi harjoitellut kylliksi sen esittääkseen. Iltaa varten on varattu yhdestä kolmeen settiä vaihtelevin pituuksin, mitä nyt tilaaja on artistilta ymmärtänyt toivoa. Kappalevalintoja ja -järjestyksiä on ajateltu jo edeltä viihdyttävyyden maksimoimiseksi. Soitto soi ja laulu raikaa, oli kyseessä sitten trubaduuri tahi big band.
Yleisö käyttää valtaansa osoittaa suosiota tai ei. Usein sillä on myös uskomus bändin osaomistuksesta. Onhan tässä maksettu sisään, narikkaan ja tiskille, joten illan on oltava hyvä ja kaikki ovien sisäpuolella olevat ovat asiakkaiden palveluksessa.
Esimerkkiyhtye soittaa modernia rockmusiikkia kaksituhattaluvun tältä puolen, maustaen omansalaisilla näkemyksillään nykyradion soittolistoja poimien parhaimmiston asetille ja tarjolle. Etukäteen on harjoiteltu juuri kyseisiä kappaleita. Yleensä listassa tai mielessä on pari - kolme lisäbiisiä noin niinkuin varoiksi. Encorekin yllättää joskus.
Kesken biisinkin saattaa yleisön edustajia mennä kyselemään toivekappaleitaan. Onhan kuulijoissa monenmoista tyylilajin diggaajaa, joten sitä omaa olisi varmasti mieluisaa kuulla. Mitä väliä, jos yhtye soittaa vain tuoretta, ovathan he varmasti kuulleet Freetun biisin, jos toisenkin.
Sitäpaitsi kaikki kitaristit osaavat soittaa Päränöidin, Smouk on te waterin, Diip purplea, Metallikaa, Jimihenriksiä, Aaseedeeseetä ja Kanesia. Minkälainen yhtye se muka on, joka ei soita Kanesia? Ihmeen ylpiöitä jätkiä. Eivät ees pyynnöstä soita iskelmää, vaikka juuri Me sitä tahtoisimme kuulla.
Ja eikös se solistikin viime kesänä laulanut Sirkan tyttären häissä niin kauniisti sitä valssia? Eikös sen voisi kuulla uudestaan, kun se on sitten niin kaunis kappale?
Ymmärrän edellisten koskevan enemmän coverpumppuja, kuin eturivin artisteja, mutta kaikki me kuulemme jossain välissä kysymyksiä, joihin emme voi antaa kysyjää tyydyttävää vastausta. Useasti emme edes tahdo. Miksi en soittaisi Pallemiljoonaa setissäni, jos siitä kovasti pitäisin?
Toki tunnetummatkin yhtyeet saavat kuulla huutelua. Soita Everlong tai One tai Hero. Näitä pyytäjiä riittää ja tuskin monikaan esiintyjistä niitä kuuleviin korviinsa ottaa. Onnekkaita ovat ne, joilla kunnollinen korvamonitorointi blokkaa pyyntöjä.
Sitten on vielä se surkuhupaisin sakki, jotka tulevat pyytämään kappaletta soittoon, oli kyseessä sitten coverikeikka tai levynpyöritys, tietämättä kappaleen nimeä tai esittäjää. Hyräilemällä, viheltämällä tai epämääräisellä lyriikalla pitäisi kyllä arvon esiintyjän saada mieleensä juuri se kyseinen kappale. Olankohautukseen vastataan irvistämällä ja usein lähdetään mieli maassa mikserin ääreltä, kun ei se toive toteutunutkaan heti.
Entäs sitten se jaloilla äänestäminen? Jos biisi ei ole kuulijalle läpeensä tuttu, ei jalka käy tanssilattialla. Vaikea on miellyttää, mutta aniharva kuitenkaan poistuu, jollei esiintyjä soitakaan sitä gangstacrappia.
Patoutumiako? Ehkä. Jatkanko keikkailua? Kiusallanikin...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin eräitä Klubin keikkoja kaihoisasti muistellen]
Ps. No helvata, se on taas kuukauden äänitteen aika! Kuulkaapa kansalalaiset Sólstafirin lättyä Svartir Sandar!! Siinä vasta mainiota tavarata Islannista, hop!!! Nyt lomalle Jurmoon!!!!
Pps. 19.9 on lisättävä vielä laittomasti salakuvattu otos tuoreimmasta Soundista, joka niin makoisasti liittyy aiheeseen. Kas noin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti