Ja niin sääti Nuotin Vieressä -blogi aurinkokellonsa talviaikaan, kuten suur'osa muustakin Euroopasta. Tiimalasin hiekkaan lisätty jäätymisenestoaine (E1520) ja paakkuuntumisenestoaine (E538) pitänevät santavirran soljuvana taas leskenlehden orastukseen saakka.
Ensilumet puuteroivat kaupunkia ankarasti viimejulkaisun aikaan ja vaikka sade ne jo veikin, on tullut hetki taittaa haihattelun rantavarjo naftaliiniin ja vaihtaa runoratsuniin talvipyörät. Ajatusten aallot alkavat jäätyä luistinradaksi, joten kynäilyn kaarnaveneen paikka olkoon telakalla. Inspiraation lentäessä etelään talvehtimaan suunnittelen seuraavaa siirtoa.
Minua on ystävieni toimesta useasti kehoitettu ottamaan yhteyttä musiikkialan julkaisuihin tai vastaaviin, ei niin vakaviin aviiseihin, tarjotakseni luettavaa tavaavalle kansalle. Kypsytellen ajatusta olen kynääni teroitellut ja punniskellut tasapainovaa'alla vaihtoehtoja. Alunperinhän aloitin jokaperjantaisen kirjoitusrupeamani juuri sitä silmälläpitäen, että olisi olemassa jokin deadline, joka pitäisi otteessaan. Kuristuspannan kiristyessä loppuviikkoa kohden olen huomannut onnistuneeni. Joka viikko ei ole monia aiheita, joista valita, mutta ihan kuraa en myöskään ole mielestäni paperille ulostanut.
Kirjoittamisessa, kuten niin monessa muussakin luovassa työssä, on päälimmäisenä tarpeena luominen. Sen jälkeen on sen esittäminen kolmannelle osapuolelle. Uskoisin kokevani suurta henkistä seksuaalista tyydytystä, mikäli lukijoita tälläkin aneemisella sananviljelyn ryytimaalla olisi sen jokaviikkoisen kymmenluvun perässä kolme nollaa. Seitsemästäkymmenestä tuhannesta kun voisi lohjeta jo mainostilaa ja ehkä jokunen ropo köyhän sananiekan lyijykynärahastoon.
Useat kirjailijat, sekä toimittajat kolumneeraavat iltapäivä- ja sanomalehdissä. Kiiltäväkantisten sisäsivuille ahkeroidaan kerran viidessä viikossa julkaisun pääaihetta sivuava juttu ja taas on lauantaimakkaraa lauantaikaljan kera. Summa tuskin huimaa päätä, sillä toimittajia harvemmin näkee miljoonatienestilööpeissä, mutta tällaista velaksi ahkeroivaa se kyllä kiehtoo. Saadapa pienikin korvaus, miettii hän.
Luen, kuin tunnustellen, lähes kaikki silmälumpioideni alle sattuvat kolumnit. Poissulkien vähintään kerran pitkästyttäviksi huomaamani poliitikkojen omaa häntää nostavat kirjoitelmat. Esko Valtaoja kuuluu erihyvien sanailijoiden kastiin mainioiden aiheidensa ja Juhani Brander taasen äärettömän lystikkäiden tarinoidensa takia. Molemmat, sanan asusta ja soljuvuudesta päätellen eivät tee sitä vain lompakkoaan täyttääkseen. Mainitsenpa vielä Riku Korhosen tässä kirjoittamisen ja asian julkituomisen palon kolmikossa, jonsen muuten, niin nostaakseni heidät jalustalle tuotantoaan lukemattomien tiedoksi.
Tekisinkö tätä siis rahasta? Kyllä. Huoraisin likaisena pitkin kulmakuppiloita repiäkseni juttuja joka kuudes viikko ilmestyvään viidentuhannen merkin ja yhtä monen centin korvauksella olevaan, takasivun senssimainosten välistä löytyvään kolumniini. Siihen, joka useasti huomataan saunan sytykkeenä toimivaksi.
Tekisinkö tätä ilman korvausta? Tietysti...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin rahankiilto silmissä unelmien aallonharjalla surffaten]
Ensilumet puuteroivat kaupunkia ankarasti viimejulkaisun aikaan ja vaikka sade ne jo veikin, on tullut hetki taittaa haihattelun rantavarjo naftaliiniin ja vaihtaa runoratsuniin talvipyörät. Ajatusten aallot alkavat jäätyä luistinradaksi, joten kynäilyn kaarnaveneen paikka olkoon telakalla. Inspiraation lentäessä etelään talvehtimaan suunnittelen seuraavaa siirtoa.
Minua on ystävieni toimesta useasti kehoitettu ottamaan yhteyttä musiikkialan julkaisuihin tai vastaaviin, ei niin vakaviin aviiseihin, tarjotakseni luettavaa tavaavalle kansalle. Kypsytellen ajatusta olen kynääni teroitellut ja punniskellut tasapainovaa'alla vaihtoehtoja. Alunperinhän aloitin jokaperjantaisen kirjoitusrupeamani juuri sitä silmälläpitäen, että olisi olemassa jokin deadline, joka pitäisi otteessaan. Kuristuspannan kiristyessä loppuviikkoa kohden olen huomannut onnistuneeni. Joka viikko ei ole monia aiheita, joista valita, mutta ihan kuraa en myöskään ole mielestäni paperille ulostanut.
Kirjoittamisessa, kuten niin monessa muussakin luovassa työssä, on päälimmäisenä tarpeena luominen. Sen jälkeen on sen esittäminen kolmannelle osapuolelle. Uskoisin kokevani suurta henkistä seksuaalista tyydytystä, mikäli lukijoita tälläkin aneemisella sananviljelyn ryytimaalla olisi sen jokaviikkoisen kymmenluvun perässä kolme nollaa. Seitsemästäkymmenestä tuhannesta kun voisi lohjeta jo mainostilaa ja ehkä jokunen ropo köyhän sananiekan lyijykynärahastoon.
Useat kirjailijat, sekä toimittajat kolumneeraavat iltapäivä- ja sanomalehdissä. Kiiltäväkantisten sisäsivuille ahkeroidaan kerran viidessä viikossa julkaisun pääaihetta sivuava juttu ja taas on lauantaimakkaraa lauantaikaljan kera. Summa tuskin huimaa päätä, sillä toimittajia harvemmin näkee miljoonatienestilööpeissä, mutta tällaista velaksi ahkeroivaa se kyllä kiehtoo. Saadapa pienikin korvaus, miettii hän.
Luen, kuin tunnustellen, lähes kaikki silmälumpioideni alle sattuvat kolumnit. Poissulkien vähintään kerran pitkästyttäviksi huomaamani poliitikkojen omaa häntää nostavat kirjoitelmat. Esko Valtaoja kuuluu erihyvien sanailijoiden kastiin mainioiden aiheidensa ja Juhani Brander taasen äärettömän lystikkäiden tarinoidensa takia. Molemmat, sanan asusta ja soljuvuudesta päätellen eivät tee sitä vain lompakkoaan täyttääkseen. Mainitsenpa vielä Riku Korhosen tässä kirjoittamisen ja asian julkituomisen palon kolmikossa, jonsen muuten, niin nostaakseni heidät jalustalle tuotantoaan lukemattomien tiedoksi.
Tekisinkö tätä siis rahasta? Kyllä. Huoraisin likaisena pitkin kulmakuppiloita repiäkseni juttuja joka kuudes viikko ilmestyvään viidentuhannen merkin ja yhtä monen centin korvauksella olevaan, takasivun senssimainosten välistä löytyvään kolumniini. Siihen, joka useasti huomataan saunan sytykkeenä toimivaksi.
Tekisinkö tätä ilman korvausta? Tietysti...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin rahankiilto silmissä unelmien aallonharjalla surffaten]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti