Nyt se on päätetty.
"Drumroll, please."
Vaikka Madhouse Management suunnittelee paluuta keikkarintamalle ja muuallakin musahommissa tapahtuu kaikennäköistä, jää Nuotin Vieressä tällä päivämäärällä määrittelemättömän pituiselle tauolle.
Viimeviikon kiireet veivät selkävoiton kirjoittajasta ja kynä pysyi visusti taskussa. Tämänviikkoinen julkaisu taas kirjautuu bittiavaruuteen matkapuhelimella salaa työpaikan käymälästä.
Kun ei ehdi, niin ei ehdi.
On kai tässä muitakin syitä, joista luetaan varmasti joskus toiste jostain toisaalta. Saamattomuuttako kaikki tyynni? Joku heittäkööt sen ensimmäisen kiveksen...
Kahdeksaskymmenesviides tekstinpätkä tällä foorumilla. Lukijoita vajaat kahdeksantuhatta. Ensimmäinen teksti julkaistu 23.3.2012. Reilut 190000 merkkiä jakautuvat keskimäärin kahden ja puolen sadan sanan nipuiksi julkaisuissa.
Reilussa kahdessa vuodessa on tultu jo aika kauas siitä itsekseen naureskelusta, jota harrastin kavereiden kesken tekstiviestimuotoon väännetyissä tekstinpätkissä.
Aluksi haastoin itseni kirjoittamaan aihepiirin sisällä joka perjantai. Välillä on rustattu montakin tekstiä viikossa, joskus taas sen yhdenkin aikaansaaminen on tuottanut tuntien pään ja seinän välistä yhteistyötä. Aihepiirit ja ajatusmaailmat ovat suurimmaksi osaksi itse itseni keksimiä. Samoin faktat ja lainaukset.
Aina ei päästy joka perjantai julkaisemaan. Joskus lipsahti lauantain puolelle, joskus jäi kokonaan vaille. Kolmekymmentäkuusi julkaisua kumpaisenakin täytenä vuonna riittänee allekirjoittaneelle. Sen enempään ei näemmä kirjoittaja kyennyt.
Pääasiassa tässä on kuitenkin pidetty äärimmäisen lystiä. Totista paasaamista on pyritty välttämään ja ajettu muutenkin suorat mutkiksi sanaa kääntämällä. Kun itse pystyy itseään kirjoituksillaan naurattamaan, on siitä pakko tarttua jotain lukijankin hampaankoloon.
Loppu tämä ei ole, siitä olen varma.
Eihän sadekaan lakkaa. Se vain taukoaa. Joskus tunneiksi, joskus kuukausiksi.
Hyvää kesää kaikille ja nöyrin kiitos mukana eläneille. Varsinkin rakkaalle oikolukijalle.
Peace and love.
-Timo
[Tätä kirjoitettiin tippa linssissä ja silmässä]
perjantai 13. kesäkuuta 2014
perjantai 30. toukokuuta 2014
Mitä kuuluu?
Katsellessani eilenillalla rantakalliolla istuskelevaa mykkää lokkia, joka aika ajoin aukoi nokkaansa ääntäkään päästämättä, kuvittelin maailmaani ilman kuuloaistia.
En kyennyt millään ymmärtämään, millaista se olisi.
Asioiden havainnointi perustuisi täysin näkö- ja tuntoaistimuksiin. Kitarani ja pianoni olisivat hyödyttömiä koriste-esineitä. Tekstittämättömien elokuvien katseleminen olisi mahdotonta. Ja mikä pahinta, musiikista tulisi täysin toissijainen elementti.
Keikoilla voisi vieläkin käydä katselemassa ja haistelemassa. Kaipa sitä tuntisi basson jytkeen, mutta sanoista olisi mikrofonin takaa mahdotonta saada selkoa.
Ja vaikka leffassa teksti olisikin, jäisi monet tunnot tuntematta ilman niihin patistavaa tunnelmasävellystä.
Eipä olisi Jack Nicholsonin nauru vanhassa Batmanissa kuin kuiva teksti ruudussa.
Laughing manically.
Hellikää kuuloanne. Tinnituksen aistii juuri silloin, kun mitään muuta ei juuri kuulu.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin mökkirannan hiljaisuudessa, tabletin näppäinäänien rytmissä]
En kyennyt millään ymmärtämään, millaista se olisi.
Asioiden havainnointi perustuisi täysin näkö- ja tuntoaistimuksiin. Kitarani ja pianoni olisivat hyödyttömiä koriste-esineitä. Tekstittämättömien elokuvien katseleminen olisi mahdotonta. Ja mikä pahinta, musiikista tulisi täysin toissijainen elementti.
Keikoilla voisi vieläkin käydä katselemassa ja haistelemassa. Kaipa sitä tuntisi basson jytkeen, mutta sanoista olisi mikrofonin takaa mahdotonta saada selkoa.
Ja vaikka leffassa teksti olisikin, jäisi monet tunnot tuntematta ilman niihin patistavaa tunnelmasävellystä.
Eipä olisi Jack Nicholsonin nauru vanhassa Batmanissa kuin kuiva teksti ruudussa.
Laughing manically.
Hellikää kuuloanne. Tinnituksen aistii juuri silloin, kun mitään muuta ei juuri kuulu.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin mökkirannan hiljaisuudessa, tabletin näppäinäänien rytmissä]
perjantai 23. toukokuuta 2014
Formaatti edellä...
Nykypäivän peruslaiska koti-ihminen (Homo Sapiens Familiaris) tarvitsee helppoutta elämäänsä. Vaivalla on kaskettu kalliostakin peltoa jo sukupolvien ajan, mutta enää ei ole pakko. Ja jos ei kerran ole pakko, voi kai sitä perkele viihtyäkin välillä.
Musiikistaan nauttiva Nyky-Jamppa tahtoo kuultavansa missä tahansa helposti. Ämpeekolme alkaa olla jo vanhanaikaista, onhan neljän geen luurissa jatkuva satameganen yhteys, jolla striimaa kolmea hoodeeleffaa samanaikaisesti puhelun katkeamatta. Suoratoistopalvelu läimii korvatillikan tavoin jatkuvaa ärsykettä kuuloaistin kiusaksi. Ja onhan meillä tarjonnassa ihan mitä tahansa ihminen keksiikin haluta kuunnella.
Juutuupista löytyy linnunlaulusta ja takkaäänistä moottorisahan pärinään ja Udmurtialaiseen kurkkulaulantaan. Spotifain levylista kasvaa kasvamistaan ja nettiradiot ovat niin laaja käsite, että Valtaojankin on mietittävä, miten tavan pulliaiselle asian selvittää. Ja kun kerran kuunneltavaa löytyy, voi kai sitä aavistuksen jotain joskus kuunnellakin.
Vaikka rakastan vinyylejä, menee allekirjoittaneenkin kuuntelu usein formaatti edellä. Musta kulta on vaan perhanan hankalaa saada kuuluville neuvostovalmisteisen autontekeleen ämyreistä. Kun CD-soitinta ei ole, kasettisoitinta en tahdo ja radio on jossain kadoksissa, jää jäljelle nappikuuloke - matkapuhelin -yhdistelmä.
Vaivaton ja äärettömän mahdollisuuksien kirjon sisältämä vaihtoehto. Ja kun autoni on 96%:sti yhden hengen ajoneuvo, ei lisäkaiuttimia tarvita. Jonnet revitelkööt mopoautoissa subbareitaan. Jos minä haluan kuuntelemani kuuluville, laulan kyllä isosti mukana kanssa-autoilijoiden iloksi.
Taannoisella Tampereen-lomallani, joka muuten vei viimeviikon kirjoitusajan tyystin, selailin paikallista Aamulehteä. Tabloidikoko hakkaa Aurajoen rannoilla säynävänkääreenä usein nähdyn Turun Sanoman antiikkisen mallin mennen tullen. Olkoonkin kuinka nostalginen ja käypä lattian suojaukseen tahansa.
Joskus on vain suunnattava tuulenhalkoja tulevaan ja uskallettava koettaa jotain uutta.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin kokien hienoista uskoa ihmiskunnan tulevaisuuteen]
Musiikistaan nauttiva Nyky-Jamppa tahtoo kuultavansa missä tahansa helposti. Ämpeekolme alkaa olla jo vanhanaikaista, onhan neljän geen luurissa jatkuva satameganen yhteys, jolla striimaa kolmea hoodeeleffaa samanaikaisesti puhelun katkeamatta. Suoratoistopalvelu läimii korvatillikan tavoin jatkuvaa ärsykettä kuuloaistin kiusaksi. Ja onhan meillä tarjonnassa ihan mitä tahansa ihminen keksiikin haluta kuunnella.
Juutuupista löytyy linnunlaulusta ja takkaäänistä moottorisahan pärinään ja Udmurtialaiseen kurkkulaulantaan. Spotifain levylista kasvaa kasvamistaan ja nettiradiot ovat niin laaja käsite, että Valtaojankin on mietittävä, miten tavan pulliaiselle asian selvittää. Ja kun kerran kuunneltavaa löytyy, voi kai sitä aavistuksen jotain joskus kuunnellakin.
Vaikka rakastan vinyylejä, menee allekirjoittaneenkin kuuntelu usein formaatti edellä. Musta kulta on vaan perhanan hankalaa saada kuuluville neuvostovalmisteisen autontekeleen ämyreistä. Kun CD-soitinta ei ole, kasettisoitinta en tahdo ja radio on jossain kadoksissa, jää jäljelle nappikuuloke - matkapuhelin -yhdistelmä.
Vaivaton ja äärettömän mahdollisuuksien kirjon sisältämä vaihtoehto. Ja kun autoni on 96%:sti yhden hengen ajoneuvo, ei lisäkaiuttimia tarvita. Jonnet revitelkööt mopoautoissa subbareitaan. Jos minä haluan kuuntelemani kuuluville, laulan kyllä isosti mukana kanssa-autoilijoiden iloksi.
Taannoisella Tampereen-lomallani, joka muuten vei viimeviikon kirjoitusajan tyystin, selailin paikallista Aamulehteä. Tabloidikoko hakkaa Aurajoen rannoilla säynävänkääreenä usein nähdyn Turun Sanoman antiikkisen mallin mennen tullen. Olkoonkin kuinka nostalginen ja käypä lattian suojaukseen tahansa.
Joskus on vain suunnattava tuulenhalkoja tulevaan ja uskallettava koettaa jotain uutta.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin kokien hienoista uskoa ihmiskunnan tulevaisuuteen]
perjantai 9. toukokuuta 2014
Kirjasto
Haluan joskus vielä oman kirjaston.
En siis tietenkään mitään fyysistä rakennusta hoidettavaksi kaupungin keskustassa, vaan kotiini erillisen huoneen, joka olisi Hollywood-leffatyylisen suureellisesti sisustetty lähes pelkästään hyllymetreillä erilaisia opuksia. Olisi historiallisia romaaneja, tarinoita aikojen saatosta. Olisi karttakirjoja eri vuosisadoilta, joita vertaamalla pääsisi käsiksi ihmisen muokkaaman maailman vaiheisiin.
Olisi kuvakirjoja suurilta tekijöiltä, joista hakea inspiraatiota oikeastaan ihan mihin tahansa. Olisi hyllyllinen vanhoja nahkakantisia, joita ei olla avattu sataan vuoteen, eikä tulla avaamaankaan sataan vuoteen. Olisi hyllyllinen kirjoja, jotka on suunniteltu vain asioiden kätkemiseen kansien sisälle. Sivuja, joissa olisi pullon, revolverin, tai pienemmän kirjan kokoisia reikiä.
Olisi Terry Pratchettin koko tuotanto ja kaikkien lempiohjaajien, -näyttelijöiden, -muusikoiden, -ihmisten ja -eläimien elämänkertakirjat. Olisi historiakirjoja ja tulevaisuuskirjoja. Olisi kaikki ikinä julkaistut Morgan Kanet vieri vieressä numerojärjestyksessä. Olisi yksi lattialaatikko, jossa olisi kaikki Don Rosan julkaisemat parhaat jatkikset omaavat Aku Ankat.
Olisi ylin hylly, jossa säilyttää formaldehydiin säilöttyjä pieneläimiä ja suurhyönteisiä vain siksi, että niiden kanssa sopii paksu pölyinen hämähäkinseitti paremmin, kuin maastohiihtopokaalien kanssa. Olisi yksi hylly, jonka takana olisi kassakaappi, jossa olisi muutama ruskea kirjekuori punaisine Top Secret-leimoineen.
Kirjastossa olisi kullatuissa kehyksissä aikamme suurkirjailijoiden muotokuvia työnsä ääressä ja korkeasta katosta roikkuisi painava kattokruunu, jossa vuosikymmenien kynttilänvahat olisivat sulaneet tippukiviluolien kattoja muistuttaviksi muodostelmiksi. Katto olisi kruunun yltä noesta musta ja kynttilät syttyisivät tietysti kätevästi katkaisijasta oven vieressä.
Keskellä huonetta olisi kaksi tai kolme kulahtanutta punaisella nahalla vuorattua paksupehmusteista nahkatuolia, joissa upota vuosikymmeniä painuneisiin jousiin juuri sillä tavalla, kuin niihin aina kuuluu upota. Hieman epämukavasti, mutta kuitenkin riittävän hyvin, ettei tuoleja raaski vaihtaa uusiin.
Kirjaston kulmassa olisi aitiopaikan vieressä suuri puinen karttapallo, jonka sisällä säilytettäisiin pulloja. Olisi vuosikymmeniä vanhaa viskiä, vuosia vanhoja brandyja, ja viikkoja vanhoja viinejä, koska punaviinipullot yleensä aika-ajoin pääsevät tyhjenemään ja ne pitää vaihtaa täysiin.
Aitiopaikalla, siinä vanhan korkean ikkunan alla, olisi vanha levysoitin.
Ja sen vieressä hyllyssä kaikki ne levyt, joita on joskus kuunnellut kavereiden luona, levykaupoissa, youtubesta, spotifystä tai radiosta. Siinä olisi myöskin kaikki ne levyt, joita ystävät ovat suositelleet, mutta joita ei ole ikinä muistanut tai ehtinyt kuunnella tai kuunnella kunnolla antaumuksella.
Siinä olisi myös kaikki ne levyt, joita ei muistanut ostaa levykaupassa käydessä.
Lopulta siinä olisi myös kaikki ne levyt, jotka on aikojen varrella hukannut, kaksoiskappaleina.
Siinäpä sitä olisi kirjastoa kerrakseen...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin lottokuponkia täytellen]
En siis tietenkään mitään fyysistä rakennusta hoidettavaksi kaupungin keskustassa, vaan kotiini erillisen huoneen, joka olisi Hollywood-leffatyylisen suureellisesti sisustetty lähes pelkästään hyllymetreillä erilaisia opuksia. Olisi historiallisia romaaneja, tarinoita aikojen saatosta. Olisi karttakirjoja eri vuosisadoilta, joita vertaamalla pääsisi käsiksi ihmisen muokkaaman maailman vaiheisiin.
Olisi kuvakirjoja suurilta tekijöiltä, joista hakea inspiraatiota oikeastaan ihan mihin tahansa. Olisi hyllyllinen vanhoja nahkakantisia, joita ei olla avattu sataan vuoteen, eikä tulla avaamaankaan sataan vuoteen. Olisi hyllyllinen kirjoja, jotka on suunniteltu vain asioiden kätkemiseen kansien sisälle. Sivuja, joissa olisi pullon, revolverin, tai pienemmän kirjan kokoisia reikiä.
Olisi Terry Pratchettin koko tuotanto ja kaikkien lempiohjaajien, -näyttelijöiden, -muusikoiden, -ihmisten ja -eläimien elämänkertakirjat. Olisi historiakirjoja ja tulevaisuuskirjoja. Olisi kaikki ikinä julkaistut Morgan Kanet vieri vieressä numerojärjestyksessä. Olisi yksi lattialaatikko, jossa olisi kaikki Don Rosan julkaisemat parhaat jatkikset omaavat Aku Ankat.
Olisi ylin hylly, jossa säilyttää formaldehydiin säilöttyjä pieneläimiä ja suurhyönteisiä vain siksi, että niiden kanssa sopii paksu pölyinen hämähäkinseitti paremmin, kuin maastohiihtopokaalien kanssa. Olisi yksi hylly, jonka takana olisi kassakaappi, jossa olisi muutama ruskea kirjekuori punaisine Top Secret-leimoineen.
Kirjastossa olisi kullatuissa kehyksissä aikamme suurkirjailijoiden muotokuvia työnsä ääressä ja korkeasta katosta roikkuisi painava kattokruunu, jossa vuosikymmenien kynttilänvahat olisivat sulaneet tippukiviluolien kattoja muistuttaviksi muodostelmiksi. Katto olisi kruunun yltä noesta musta ja kynttilät syttyisivät tietysti kätevästi katkaisijasta oven vieressä.
Keskellä huonetta olisi kaksi tai kolme kulahtanutta punaisella nahalla vuorattua paksupehmusteista nahkatuolia, joissa upota vuosikymmeniä painuneisiin jousiin juuri sillä tavalla, kuin niihin aina kuuluu upota. Hieman epämukavasti, mutta kuitenkin riittävän hyvin, ettei tuoleja raaski vaihtaa uusiin.
Kirjaston kulmassa olisi aitiopaikan vieressä suuri puinen karttapallo, jonka sisällä säilytettäisiin pulloja. Olisi vuosikymmeniä vanhaa viskiä, vuosia vanhoja brandyja, ja viikkoja vanhoja viinejä, koska punaviinipullot yleensä aika-ajoin pääsevät tyhjenemään ja ne pitää vaihtaa täysiin.
Aitiopaikalla, siinä vanhan korkean ikkunan alla, olisi vanha levysoitin.
Ja sen vieressä hyllyssä kaikki ne levyt, joita on joskus kuunnellut kavereiden luona, levykaupoissa, youtubesta, spotifystä tai radiosta. Siinä olisi myöskin kaikki ne levyt, joita ystävät ovat suositelleet, mutta joita ei ole ikinä muistanut tai ehtinyt kuunnella tai kuunnella kunnolla antaumuksella.
Siinä olisi myös kaikki ne levyt, joita ei muistanut ostaa levykaupassa käydessä.
Lopulta siinä olisi myös kaikki ne levyt, jotka on aikojen varrella hukannut, kaksoiskappaleina.
Siinäpä sitä olisi kirjastoa kerrakseen...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin lottokuponkia täytellen]
perjantai 2. toukokuuta 2014
Sommar kommar...
Tämänpäiväisestä räntä-, rae-, tihku- ja vesisateesta huolimatta kesä tulla puksuttelee hitaasti, mutta hitaasti. Ensimmäiset katusoittajat ovat kuoriutuneet horroksestaan ja panhuilua on kuultu vahvistetusti ainakin Yliopistonkadun kävelyosuudella ja Wiklundin kulmauksessa.
Viime viikolla jo kuvattiin Cindyn kannella keväistä elokuvaa, narsissien hymyillessä joen penkereellä ja narsistien linssien edessä. Silminnäkijähavainto on ainakin Pihlasta, Mallasta tai Pamelasta. Oli kai siellä joku kollikin. Itse en kiinnittänyt tähtösiin niin huomiota, kahdeksankymmenluvun neuvostoliittolaisen tiellä pitäminen kun vie jo suuren osan keskittymiskyvystä.
Samaan aikaan kun vaihtaa kaistaa, ottaa lisää sipsiä, avaa limpparipulloa, vastaa puhelimeen ja etsii taskunpohjalta parkkirahaa ei millään muotoa ehdi tarkastelemaan itselle puolituntemattomien julkimoiden sauhuttelua ravintolalaivan kannella.
Kaistan lisäksi vaihdetaan takaisin aiheeseen.
Levyjä on pukannut julkisiksi lähes samaa tahtia, kuin joen penkoille kokeneita tenu-ukkoja. On Kiveksiä, 5th Of Aprilia, Parkkos-Peteä ja vaikka ja ketä.
Todellinen kesä saapunee Halisten Putouksen ojentaessa meitä löysyttämään selkäruotoa hieman rentoon takakumaraan Ravintola Kukan sinkkujulkkarikemuissa 30.5.
Sitä ennen pyrin kaivamaan henkisen huuliharppuni kesähortsieni (kyllä, ilman ässää) reisitaskusta ja suuntaamaan aurinkolasien luomat rusketusrajani rennosti kohti kesäisempää Turkua ja sen tulevia tapahtumia.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin ensimmäinen vuosi AMK:sta niin kutsutusti iloisesti plakkarissa]
Viime viikolla jo kuvattiin Cindyn kannella keväistä elokuvaa, narsissien hymyillessä joen penkereellä ja narsistien linssien edessä. Silminnäkijähavainto on ainakin Pihlasta, Mallasta tai Pamelasta. Oli kai siellä joku kollikin. Itse en kiinnittänyt tähtösiin niin huomiota, kahdeksankymmenluvun neuvostoliittolaisen tiellä pitäminen kun vie jo suuren osan keskittymiskyvystä.
Samaan aikaan kun vaihtaa kaistaa, ottaa lisää sipsiä, avaa limpparipulloa, vastaa puhelimeen ja etsii taskunpohjalta parkkirahaa ei millään muotoa ehdi tarkastelemaan itselle puolituntemattomien julkimoiden sauhuttelua ravintolalaivan kannella.
Kaistan lisäksi vaihdetaan takaisin aiheeseen.
Levyjä on pukannut julkisiksi lähes samaa tahtia, kuin joen penkoille kokeneita tenu-ukkoja. On Kiveksiä, 5th Of Aprilia, Parkkos-Peteä ja vaikka ja ketä.
Todellinen kesä saapunee Halisten Putouksen ojentaessa meitä löysyttämään selkäruotoa hieman rentoon takakumaraan Ravintola Kukan sinkkujulkkarikemuissa 30.5.
Sitä ennen pyrin kaivamaan henkisen huuliharppuni kesähortsieni (kyllä, ilman ässää) reisitaskusta ja suuntaamaan aurinkolasien luomat rusketusrajani rennosti kohti kesäisempää Turkua ja sen tulevia tapahtumia.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin ensimmäinen vuosi AMK:sta niin kutsutusti iloisesti plakkarissa]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)