Johan nyt on musamarkkinat...

Sakemannien T-kauppa lienee musadiggarien Ikea. Löytyy osastoa jos jonkinmoista ja varmasti sisustusta olohuoneesta kylppäriin. Ehkei Harley-Bentoneita ihan verhotangosta roikoteta, mutta varmasti rakastettavampaa sisustetta kuin esimerkiksi saksalainen laatufyygeli, saa Ikeasta hakea.

Omilla sivuillaan se mainostaa varastotilaa olevan vähintään keskikokoisen Afrikkalaisvaltion verran ja myymälääkin enemmän kuin Keskisen halpahysteriamarketissa. Saman katon alta löytyy harrastelijasoittopelistä maailmankiertäjien ammattivehkeisiin ja myyjiä kuin silakkaa markkinoilta.

Sanotaan, että edulliset Saksalaishinnat ajavat kotimaiset kivijalkaliikkeet syvempään suohon taloudellisen tilanteen edesauttamina.

Rohkenenpa olla ainakin osittain eri mieltä.

Kotimaisten kivijalkaliikkeiden välillä keskinkertainen tarjonta ajaa kotimaiset kivijalkaliikkeet syvempään suohon taloudellisen tilanteen edesauttamina.

Kävin taannoin Vaasalaisessa soitinliikkeessä kyselemässä sitä sun tätä pikkusälää, jota oletin löytyvän jokaisesta alan liikkeestä. Läksin muassani pari uutta plektraa, kun en ilennyt tivailuideni jälkeen tyhjin käsin poistua. Samoja välineitä kyselin eräästä Turkulaisesta puodista, mutta eivät hekään olleet vielä hyllyynsä moisia saaneet.

Jokaisellahan on se oma mielikauppansa, jossa helpoiten tulee vierailtua. Kun äsken haeskelin Turun muista alan liikkeistä nettihaulla, löytyi kahdesta muusta firmasta hakemani varusteet.

Vaan kun on jo kertaalleen ajanut yhteen liikkeeseen ja ampunut ovesta sisään rahatukko kourassa kahisten, ei tyhjin käsin poistuva asiakas viitsi mennä enää seuraavaan paikkaan pettymään, vaan tilaa sieltä mistä varmasti saa. Interwebistä.

No juu kyllä niin aivan, eihän kaikkea voi olla hyllyssä, sanotte. Varastosaldotkin menee jo isolle ja pomo hikoaa ja myyjä siivoaa. Muttakun, niinku.

Jos netistä ostamani neljänkympin palikka on liikaa viiden tonnin kitaroita pölyttymässä pitävälle liikkeelle, lupaan jatkossakin olla menemättä sinne. Silti yritän vielä ensin kotimaisen liikkeen kautta. Tavaran hypistely tyydyttää sata kertaa nettiselausta ja kirjoitustaidottomien yhdyssanavirheisiä arvosteluja enemmän.

Ja kyllä sitä soittopelien kohdalla pitää päästä soittamaan. Vertaamaan kahta samankaltaista vuoron perään. Kyselemään myyjältä mielipiteitä ja mukaan otetulta joo-mieheltä myöntymisiä.

Mutta kuinka monta kertaa asiakas jaksaa pettyä ennen nettikaupan vakiasiakkaaksi siirtymistä?

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin mantereella ja lähetettiin saaresta]

Kännilauleloakin...

Mielihaluja monenlaiseen orkesteritoimintaan on aina olemassa. Haluaisin esimerkiksi perustaa Ska-bändin ihan vain siitä syystä, että levylle saisi mahdollisimman paljon hassuttelua kappaleiden nimillä. Albumilla olisi raitoja ainakin nimillä Nuu, Haistapa, Ripa, Hau ja Aamupa. Goldfingerin hengessä lauleskeltaisiin milloin mistäkin vakavampia aihepiirejä välttäen.

Swingbandin kanssa taas voitaisiin veisata Richard Cheesemäisesti raskaammista aihioista veistellyillä kepeillä covereilla. Raised Fistiä, Snotia ja American Head Chargea ainakin haluaisin avata tanssiyleisölle, joka todennäköisesti ei olisi alkuperäisistä kuullutkaan.

Folkpuolen kuplettilaulanta Ruikonperän Multakurkun kumisaappaissa toisi nykymusiikkiin jotain uutta. Jos sen yhdistäisi Kalpeanaaman nelisen vuotta vanhaan albumin tyyliin, saattaisi suurempikin yleisö nielaista syötin. Haitaria ja viinaa, trumpettia ja tupakkaa.

Varma valinta olisi saattaa yhteen uuden ajan Eppu Normaali. Sanailussa syntejä syviä, melodioissa synkkyyttä sekä haikoa ja taas seuraavassa kappaleessa Petri Nygårdmaista kännäilyä ja riekkumista, jota Palefacellakin jo vuoden 2010 albumillaan oli.

Viinasta laulaminen tuntuu purevan maamme kuuntelijayleisöön. Petri, Karri ja Jare kavereineen ovat ainakin päästelleet juomalauluja levyille. Onko se sitten sitä, että ravintolassa on kiva kailottaa ja kännätä sellaisen laulun tahdissa, jossa kailotetaan ja kännätään.

Kari ja karvattomat Kummelisketsissään jo sen keksi. 'Antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä.' Ehkäpä näiden kappaleiden kehityskulku on ollut juuri sanoituksia vastaava. Jallupullosta korkki olan yli ja sävellystyöhön.

Pitänee siis perustaa moisia yhtyeitä, koska yksin niiden tekeminen ei varmasti ole hauskaa. Seurassa soppa paranee, vai miten se nyt meni...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin avaamattoman viinipullon huudellessa telineestä]

Aihepiiri pieni pyörii...

Kirjoitin tätä juttua jo alun toista sataa sanaa sanomatta kuitenkaan juuri mitään. Oli kiertoilmaisua ja sitä perinteistä (you know) vessaosaston puoliväkinäistä huumorin ohdakkeenkukkaa. Kitkeränpuoleisen sanailun välissä paistoi haluttomuus valitun aiheen läpikäymiseen. Ei sitä kai pääse millään irti siitä tosiasiasta, että ajatukset ovat joskus aivan muualla, kuin käsillä olevassa aihepiirissä.

Uutista tai human interest -juttua tehdessä pystyy värittämään tarpeeksi lähes aiheesta, kuin aiheesta, jotta jutusta tulee tarpeeksi kiinnostava julkaistavaksi. Kun tämä sontalaatikko taas pitää sisällään aimo määrän tunnetta ja omaa soveltelua välillä suomenkielen äärirajoilla, ei väkinäinen ulostus roiskaistuna seinälle maita kellekään. Vaikka tämäkin tekstike alkaa täysin mitäänsanomattomalla aiheella, saattaa se siihen myös päättyä, mutta on tässä silti jo nyt paljolti enemmän asiaa, kuin puoli tuntia sitten delete-napin kohdanneella kauhistuksella.

*Syvä hengitys sisään, rauhallinen huokaisu ulos*

Tein tätä kirjoittaessa bootleg-nauhoituksen Kiveskives-albumista J.S. Bach in his favourite disco. Tänään julkaistavan albumin vinyyliversion saan käsiini joitain tunteja tämän tekstinjulkaisun jälkeen, mutta olen päässyt kuuntelemaan autoillessani levyä jo monta kertaa, kiitos nykyajan vippaskonstien.

Kun yhtye antoi Rumba-lehdelle levynsä ennakkokuunneltavaksi näin tilaisuuteni koittaneen ja tulitin äänitteen ceedeelle lähes samalla, kun sitä kuuntelin. Keinot saatte itse näiden lain harmaalla alueella liikkuvien tallennusten tekemiseen selvittää, mutta en voi olla enempää kuin tyytyväinen päästessäni oikeasti fiilistelemään biisejä lähes missä tahansa.

Ja kun kappaleet ovat jo vähäsen tulleet tutuksi, kelpaa Klubilla illan levyjulkkarikeikalla nauttia kolmikon showsta, joka tuskin on jättänyt ketään koskaan kylmäksi. Ai ylisanoja ja superlatiiveja? Olkoonkin, mutta jos et itse käy paikalla todistamassa, et voi väittää vastaan.

Paljon on Tuplapallista kirjoitettu tähän blogiin ja paljon tullaan vielä kirjoittamaan. Ja miksipä ei. Onhan siinä eriskummallista musiikkia ja tässä eriskummallinen blogi, joka pyrkii pukeutumaan säännöllisesti perjantaisin kolumnin koreaan asuun siinä aina edes vähää onnistumatta.

Levystä ja keikasta ehkä ensikerralla enemmän. Ehkä taas ei.

Ei näistä aihepiireistä tunnu tietävän ennen kuin loppukaneetti on kirjoitettu.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin viimeperjantain poissaoloa varovasti häpeillen]

Tien päällä taas istun ja mietin...

Koska olen henkilökohtaisesti vastuussa vain itselleni, lukijoiden lisäksi, saan haistattaa blogini pomolle pitkät silloin kun en ole kykeneväinen kynään tarttumaan. Tämä tapahtui viimeksi torstaina, kun ajelin keikkabussia Tampereelle. Totesin olevani tarpeeksi musahommissa mukana ilman siitä kirjoittamistakin.

Perjantaina aamuseitsemän tienoilla laskin tyhjentyneen takkini eteisen lattialle. Tampere nähtiin ja keikkabussissa lauletut laulut olisi saatava liuotettua unella sisäkorvasta. Maksoin univelat pois reilulla seitsemällä tunnilla ja hyppäsin autoon. Taas mentiin, tällä kertaa Vaasaan.

Vaikkei Pohjanmaalla tällä kertaa keikkailtu, tuntui matkanteko silti tutulta. Ja kyllä yksitoista tuntia autonpekissä puoleentoista vuorokauteen puuduttaa kovempaakin istujaa. Varsinkin kun ne tehdään ratin takana.

Mansen miksaaja näytti kuvaa Machinae Supremacyn uutukaisesta bussista. Alle kymmenen vuotta vanha kulkine sisälsi keskus-ilmastointia, isoa plasmatelkkaa pleikkarilla ja kaikkea sitä mukavuutta, jota bussilta oikeasti toivoo kahdeksan viikon keikkarundilla.

Vanhan SIG-bussin sisätilat piisasivat mainiosti poppoollemme Roosterin reissun verran. Jatkossakin varmasti yhtye aikoo käyttää Vanhaa Rouvaa kuljettimena. Se, istuuko allekirjoittanut tulevilla reisuilla kapteenin pallilla, jääköön nähtäväksi...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin vihdoin pelkääjän paikalla]

Eput on rautaa!

Viikko sitten julkaistiin ns. tribuuttilevy Manserockin kuninkaille, Eppu Normaalille. Eput Rautaa -julkaisu pitää sisällään neljätoista kappaletta enemmän ja vähemmän artistien itsensä näköisiä painatteita Akun Tehtaan köörin tuotoksista.

Ensimmäinen reaktioni kulki sanasta sanaan Hynysen kanssa. Miksi pilata täydellisen bändin täydellisiä biisejä? Niin kauan kuin muistan, on kuunneltu Eppuja. Älpeeltä, kasetilta, radiosta, ceedeeltä ja ämpeekolmelta on soinut kautta suomen maan. Kiitos suoratoistopalveluiden, voi matkaa taittaa vaikka pitkin lapin taigaa kuuntelemalla samalla Kahdeksatta Ihmettä.

Näin ensimmäisen vilkaisun tulevasta levystä Mokoman sosiaalisessa mediassa. En tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Paraikaa kuuntelen rieskaa toista pyöräytystä. Onhan tuossa Irinan versiossa omat puolensa. Kalpeanaama on löytänyt oman tiensä läpi Murheellisten laulujen maan ja Kotiteollisuuden Valkoinen kuplakin menettelee.

Mokoman Kaikki häipyy, on vain nyt tai Reijo Taipaleen suoraviivainen Voi kuinka me sinua kaivataan ei pidä sisällään sitten puoliakaan siitä tunteesta ja ihokarvat suoraksi saavasta tulkinnasta, jotka alkuperäisteoksista löytyy. Egotrippi yrittää hyvin, muttei aivan pääse maaliviivalle. Viikatteelta odotin terävää tulkintaa, mutta se jäi vain kitaratasolle.

Äärettömän kunniakasta kuitenkin yrittää näin suureen kuuseen kurkottaa. Katajainen kansa ei vain hyväksy kansallisaarteeseen kajoamista helposti. Kai nämäkin versiot vuosien kuluessa kasvavat omaan arvoonsa.

Kun Vain elämää levyillä on nyt versioitu vaikka ketä, on Eput Rautaa huomattavasti parempi kudelma, kuin hätäisesti kyhätyn kuuloiset tositeeveen lisärahastuslevyt.

Ensikuun alussa julkaistaan Nyt Kolisee -albumi, joka sisältää (c)räpversiointeja J. Karjalaisen Et ole yksin -levystä. Siihen en kajoa. Tai syön Eppujen vuoden 1984 kokoelmalevyn.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin miettien, mitä itse versioisi EN:n tuotannosta]