Matkustus, tuo elämän aromisuola, joka janottaa hetkittäin raskaan arjen duunaria milloin kavereiden reissukuvina feispuukissa, milloin lehtien matkailutoimittajien maksetuissa mainoksissa. Kaipuu poies on monella suuri. Ruohon on oltava vehreämpää raja-aidan tuolla puolen.
Lomilta palatessa on allekirjoittaneella ollut monasti jo seuraava reisu mietittynä. Joskus jopa maksettuna. Tänä vuonna kohteina on kotimaan huippumatkailua ja vuosikymmen sitten vielä extreme-osastoon kuuluva, joskin nykypäivän mittapuulla tarkasteltuna jo arkisempaa reissaamista lähennyt kahdeksankymmenluvun katastrofiydinvoimala. Julkaisuhetkellä julkaisija kapuaa jo kohti Haltin lakipistettä toivottavasti auringonpaisteessa.
Kumpaisestakaan kohteesta tuskin suoranaisesti löytyy matkamuistoja, kuvia ja olotiloja lukuunottamatta. Kiviä voi kantaa rinkassaan korkealta, mutta tuskin ylimääräinen paino selällä houkuttaa. Saastuneelta alueelta ei ilkeä muassaan mitään tuoda järkisyihin vedoten, vaikka erikoisuudentavoittelun nimissä palanen vanhaa Pripyatia kiinnostaisikin.
Lähikylistä ja -kaupungeista sen sijaan aion kotiintuomisia tonkia. Mikä onkaan autenttisempi matkamuisto, kuin se juuri sillä tietyllä paikalla sävelletty ja kaiverrettu äänituotos. Tallenteita olen raahannut levykaupalla matkoiltani jo aiemminkin. Jotkut ovat hyviä ja toiset keskinkertaisia tuotoksia, mutta varmaa on, ettet kotimaan äänitemyymälästä Dublinin pikkubändin ensilevyä löydä. Portugalilaisen fadomusiikin ystäviä tuskin tunnen ensimmäistäkään, mutta kuultuani keikan Bairro Altossa eräänä maaliskuisena lauantaina sijoitin osan oluisiin varaamistani lanteista solistin tuotantoon.
Mikäli joskus ikävöin takaisin Venezuelaan, riittää silmiensulkemisen saundträkiksi Luis Silvan kappale Ella o el, ja taas tunnen Karibianmeren auringon punoittavalla hipiälläni. Islannin keskimaan tuulten kutsuessa on paikallaan pyöräyttää levylautasella Mugisonia, jonka satuin myös näkemään ilmaiskonsertissa Westfjordseilla. Sloveniasta muistan pienen, mutta sitäkin asiallisemman levykaupan, jonka kaltaisen tahtoisin joskus itse perustaa. Siellä soi Carnaval. Tätä listaa voisi jatkaa pitkään. Tukholman kirpputorilöydöistä siihen yhteen Lissabonilaisen yhtyeen levyyn, jota en ole vieläkään saanut omakseni ankarasta haluamisesta huolimatta.
Uusia löytöjä voi toki tehdä siitä lähikaupastakin. Siis musiikkisellaisesta. Kyllä ne sieltä neuvovat paikallisuudet esiin, jonseivät nimet ole vielä tuttuja. Mielestäni jokaisessa liikkeessä saisi olla yksi Local-nimikkeen alla oleva laatikko juuri näitä varten.
Ostatpa tuliaisesi sitten fillarimatkan päästä tai pallon toiselta puolen, tuet paikallista ääniteteollisuutta ja parhaimmillaan sekä autat pientä aloittelevaa pumppua nousukiitoon, että saat omaan kokoelmaasi helmiä, jotka tuovat kaikki ne ihmisaistein tunnistettavat fiilikset lähelle pelkällä play-napin painalluksella.
-Timmy
[Tämä kirjoitettiin viimeisen työpäivän aikana odottaen seuraavan aamun valkenemista lomaan]
Lomilta palatessa on allekirjoittaneella ollut monasti jo seuraava reisu mietittynä. Joskus jopa maksettuna. Tänä vuonna kohteina on kotimaan huippumatkailua ja vuosikymmen sitten vielä extreme-osastoon kuuluva, joskin nykypäivän mittapuulla tarkasteltuna jo arkisempaa reissaamista lähennyt kahdeksankymmenluvun katastrofiydinvoimala. Julkaisuhetkellä julkaisija kapuaa jo kohti Haltin lakipistettä toivottavasti auringonpaisteessa.
Kumpaisestakaan kohteesta tuskin suoranaisesti löytyy matkamuistoja, kuvia ja olotiloja lukuunottamatta. Kiviä voi kantaa rinkassaan korkealta, mutta tuskin ylimääräinen paino selällä houkuttaa. Saastuneelta alueelta ei ilkeä muassaan mitään tuoda järkisyihin vedoten, vaikka erikoisuudentavoittelun nimissä palanen vanhaa Pripyatia kiinnostaisikin.
Lähikylistä ja -kaupungeista sen sijaan aion kotiintuomisia tonkia. Mikä onkaan autenttisempi matkamuisto, kuin se juuri sillä tietyllä paikalla sävelletty ja kaiverrettu äänituotos. Tallenteita olen raahannut levykaupalla matkoiltani jo aiemminkin. Jotkut ovat hyviä ja toiset keskinkertaisia tuotoksia, mutta varmaa on, ettet kotimaan äänitemyymälästä Dublinin pikkubändin ensilevyä löydä. Portugalilaisen fadomusiikin ystäviä tuskin tunnen ensimmäistäkään, mutta kuultuani keikan Bairro Altossa eräänä maaliskuisena lauantaina sijoitin osan oluisiin varaamistani lanteista solistin tuotantoon.
Mikäli joskus ikävöin takaisin Venezuelaan, riittää silmiensulkemisen saundträkiksi Luis Silvan kappale Ella o el, ja taas tunnen Karibianmeren auringon punoittavalla hipiälläni. Islannin keskimaan tuulten kutsuessa on paikallaan pyöräyttää levylautasella Mugisonia, jonka satuin myös näkemään ilmaiskonsertissa Westfjordseilla. Sloveniasta muistan pienen, mutta sitäkin asiallisemman levykaupan, jonka kaltaisen tahtoisin joskus itse perustaa. Siellä soi Carnaval. Tätä listaa voisi jatkaa pitkään. Tukholman kirpputorilöydöistä siihen yhteen Lissabonilaisen yhtyeen levyyn, jota en ole vieläkään saanut omakseni ankarasta haluamisesta huolimatta.
Uusia löytöjä voi toki tehdä siitä lähikaupastakin. Siis musiikkisellaisesta. Kyllä ne sieltä neuvovat paikallisuudet esiin, jonseivät nimet ole vielä tuttuja. Mielestäni jokaisessa liikkeessä saisi olla yksi Local-nimikkeen alla oleva laatikko juuri näitä varten.
Ostatpa tuliaisesi sitten fillarimatkan päästä tai pallon toiselta puolen, tuet paikallista ääniteteollisuutta ja parhaimmillaan sekä autat pientä aloittelevaa pumppua nousukiitoon, että saat omaan kokoelmaasi helmiä, jotka tuovat kaikki ne ihmisaistein tunnistettavat fiilikset lähelle pelkällä play-napin painalluksella.
-Timmy
[Tämä kirjoitettiin viimeisen työpäivän aikana odottaen seuraavan aamun valkenemista lomaan]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti