Luomisen tuskan parahdus

(Julkaistu 23.3.2012)


Se ei katso aikaa tahi paikkaa, kun inspiraatio lävähtää korvienväliin. Tämäkin alkuosa on kirjoitettu haalenevan makaronilaatikon äärellä duunipaikan taukohuoneessa. Kanssa-ahmijoiden vilkuillessa ihmetellen allekirjoittanut tökkii vähä-älypuhelintaan kuin riivattu. Juuri nämä vimmaiset puuskat siivittivät minut aiemminkin lyhyehköjen hengentuotosteni ääreen riippumatta siitä, missä kulloinkin satuin sijaitsemaan.

Tekstejä on kirjoitettu vessoissa, hisseissä, ravintoloissa ja sängyissä. Aika ja paikka ovat toisarvoisia asioita kun aletaan lyömään kirjasimia paperille. Toki tässä tapauksessa kivitauluna toimii Nokia ja talttana peukalo.

Sama pätee musiikissa. Huomaat halonhakkuussa kirveeniskujen väliin vihelteleväsi rytmiä ja kas, uusin hitti on saanut alkunsa. Uskoisin taiteilijoidenkin näkevän aamuoksennuksessaan mahdollisen seuraavan installaationsa.

Vasiten taas ei välillä tahdo jäädä käsiin känsiä kummempaa. Inspiroivat puitteet, viinit, musiikit tai soittopelit kun eivät vaan saa aina aikaan sitä johdattimenomaista hetkeä, jolloin maailmankaikkeus antaa ja itse istuu välineenä pitelemässä sulkakynää papyruksella.

Mistä nämä kaikki sitten syntyvät? Mikä on se virta, josta nämä inspiraation maljat täyttyvät? Tänään se oli makaronilaatikko.

-Timmy

[Tämä teksti viimeisteltiin tatuoijan tuolissa neula ihossa.]