Oletteko panneet merkille soittajien ilveilyn livetilanteissa? Kun kitaristi kääntää soolon päälle ja antaa tunteen viedä? Tai kun rumpali tuplaa kompin ja kaataa siihen päälle aimo kerroksen filliä?
Johtuuko naamanvääntö niin uskomattomasta keskittymisestä, ettei ihmisaivo enää kykene jännittämään kasvojen lihaksia, jolloin naama valuu väkisin rinnuksille? Vai onko se sittenkin opeteltu maneeri? Koska tämäkin huippukitaristi rullasi pärstänsä aina sooloissa rusetille, tahdon minäkin ajaa samaa asiaa saamalla kasvohalvauksen aina ajankohtaisin väliajoin keikan aikana.
Väärin. Kasvot vaan unohtuvat vapaalle.
Ihmisotuksen keskittymiskyky riittää yleensä vain muutamaan asiaan simultaanisti. Kun ajaa partaa ja kuorii sipulia samanaikaisesti on hyvin vaikeaa seurata viittomakielistä paneelikeskustelua. Multitaskaus onnistuu vain keskinkertaista ajatusta vaativissa toimissa. Pureksiminen, lehdenluku ja lusikan pyörittäminen kahvikupissa samanikaisesti naapuripöydän juoruja kuunnellen on mahdollista vähäisellä harjoittelulla.
Kun nykyihminen pukeutuu talveen farmarihousuin ja nahkatakein unohtaen eläintentaljat ja villahousut naftaliiniin, voidaan todeta ajattelumallin olevan kohtuullisen ulkonäköpainotteinen energiansäästön ja mukavuuden kustannuksella. Sama ajatus toimii kasvoissa.
Tekohymyllä tarjoillaan, myydään, otetaan vastaan ja annetaan päivästä ja ammatista toiseen. Kun sitten odotat pysäkillä bussia ja mieleesi muistuu se kappale, jonka kuulit joskus viime vuosituhannen loppuvaiheilla ystäväsi kannettavasta CD-soittimesta, eivät kasvosi enää jaksa pitää yllä sitä haluttua naamaria, vaan vääntyvät tahtomattakin sumuiseen ilmeeseen ajatuksen harhaillessa muiston pitkospuilla. Siinä tekohymyn käyttämä energia suunnataan enemmän ponnistuksia vieviin prosesseihin.
Bussipysäkit, stop-merkein varustetut risteykset, huoltoasemien ikkunapöydät ja kassajonot ovat täynnä toinen toistaan ilmeikkäämpiä ihmisiä. Nämä kasvot ovat aitoja. Väkisin vääntämällä taivutettujen missihymyjen kavalkadia saamme nähdä jokapäiväisen polkumme varrella aamusta iltaan. Kasvojen todellisen luonteen huomaa edellämainituissa tilanteissa. Aitoa hymyä ei pidä silti väheksyä. Sen hienompaan harvemmin ihmisnaamio kykenee.
Ensikerralla siis kun näette bassosooloonsa uppoutuneen nelikielitaiturin, voitte lyödä itsenne kanssa vetoa siitä, ettei kyseinen pelimanni ole liian vaikeaa osaa itselleen livetilanteeseen ottanut, vaan hyvin harjoitellun soolon lomassa soittoniekka miettii seuraavan päivän kauppalistaa ja unohti kasvojensa vaihteen vapaalle.
-Timmy
[näitä tieteellisiä faktoja keksiessä tuijoteltiin kaukaisuuteen roimasti]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti