perjantai 14. syyskuuta 2012

Sanaa sanassa...

Olen tässä viimeisen viikon aikana kuunnellut pelkästään suomalaista musiikkia. Autontekeleen magnetofonista on pauhannut etupäässä Stam1naa, mutta myös Mokomaa, vanhaa Zen Cafeta, Eppuja, Pauli Hanhiniemeä, YUP:tä ja Juicea. Pitäisi varmaan vielä koettaa jostain kuunnella Mauri Anteroakin, mutten herran omintakeisesta äännähtelystä liiemmin perusta. Huomioni kiinnittyy edellisissäkin suurimmaksi osaksi oivaltaviin sanoituksiin.

Tiedän, että tästä asiasta on tällä sivustolla jauhettu jo roimasti, mutta menköön nyt vielä. Josko vaikka saisin aiheen suristua loppuun ja siirryttyä vehreämmille palstoille imeskelemään mettä muiden aiheiden kukinnoilta.

"Löysin kasetin
Soimaan asetin
Ei se ollut Who
Eikä Susie Q
Eikä Velvetti
Mietin, mikä helvetti"
[Eppu Normaali]

Kysyin bändin poikien kanssa palaveeratessani ajatuksesta vaihtaa sanoituskieli sille ensimmäiselle kotimaiselle. Bassotaiteilija Lundgren tyrmäsi aloitteeni oikealla suoralla ja loihe lausumahan: 'Kuulostaa ripulilta. Kamalaa on suomenkielinen laulu!'

Vastaheittona tiedustelin nelikielistin mieltymyksestä Pariisin Kevääseen ja tivasin, ovatko Hyyrysenkin lyriikat ripulia? (Vanhaa Paskaa -kokoelmalla se tosin saattaa olla tarkoituksellista) 'Voi kai sitä kokeilla.' sain vastaukseksi hetken muiden tuijoteltua kenkiensä kuluneita kärkiä. Ja niin aionkin.

"Herätkää, mikä on tuo muuri tuossa?
Purkakaa! On kylämme suoja suossa
Kuolee virta, karja, maa ja pian kasvaa pelloilla vain kyyt
Kertokaa, rakentajat, missä muuriin ovat syyt?"
[Stam1na]

Olen hakenut innoitusta äidinkielen vääntelyyn vanhoilta taitureilta. Leskinen-Hanhiniemi-Syrjä -osasto laittaa aapiskukonkin munimaan kultaa. Yksinkertaisista sanoista simppelisti, mutta taidolla taotut lyriikan vaunut kiidättävät kuulijan artistin tahtomaan osoitteeseen sulavasti. Laulun sanoma läsähtää aivokuoreen voimalla, mutta pehmeästi, kuten pieni sammakko aamun kastaman pikitien ja Kumhon välissä.

Jotkut teistä ovat todennäköisesti kuulleet sanan säiläni kilahteluita esimerkiksi kesäbiisissä, jonka taoin toissa juhannuksen tienoilla. Aion saada siitä jonkinnäköisen demon väsättyä tulevina aikoina ja julkistaa tuotoksen ensiksi täällä. Biisistä tekee erikoisen sen sanoitus, jonka kaikki sanat alkavat kirjaimella k.

"Kasperi komppaa kitaralla,
kielistä kynsii kappaleen,
kuuman kaupungin kaduilla,
kaikuu kuoro kaihoinen."
[Antero Kurki]

Kynä on oleva miekkaa terävämpi, jahka pääsen kynänteroittimeni ääreen. Siihen asti kuunnelkaa kuukauden levyä! Se on For The Imperiumin debyytti ja komea sellainen!! Tuosta viteolinkkiä...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin nostalgiahuuruissa Valkoisen Kuplan soidessa taustalla]

5 kommenttia:

  1. sulta puuttuu pari kovaa kynäniekkaa ja innostajaa:) Reino "repe" Helismaa= aikamme kovin sanaseppo, lyriikoiden yksinkertaistajien kovin klouni ja uskomaton ihan noin muutenki! Toinen kova sälli joka jäi puuttumaan tästä, on kynäilijä palkinnonkin voittanu heikki "Hector" Harma! mies leikkii kynällä, vaikka enimmäkseen siirappimaisesti mutta taitavasti kuitenkin. Suosittelen myö heidän sanoituksiaan miettimällä kuuntelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita vaikka lampaat möis! Ruikonperän multakurkun kuplettilaulut on vailla vertaistaan. Pakarisenkin matsku toimii. Lavi, Yrjänä, Viikate, Mariska, Annala, Miettinen, Ylppö etc etc. Ja paljon on vielä mainitsematta. Yllä esittelin itselleni tärkeän kastin. Sundqvist oli mainio, mutta kategorioisin samaan luokkaan Nummisen kanssa. Onneksi meitä on joka junaan.

      Poista
  2. onhan meitä junaan jos toiseenki! :D suomalaisessa musiikissa on pieni vika. Melodian pitäisi olla enemmän mukaansatempaavaa jotta sanat jaksettaisii kuunnella ja näin ollen myös ymmärtää lyriikoiden tarkoitus. useimmiten suomi ralleissa on tylsähkö ja itseään toistava ja toinen toistaan toistava melodia jolloin kuuntelija refleksi on "ei taas tätä iän ikuista rytmiä. sanatkaan tuskin kovin hyvät" Ymmärrän tosin musiikin tekijöitä enemmän kuin hyvin. uusia "erilaisia" kappaleita on vaikea enään tehdä. toista oli vielä 70-80- luvulla jolloin uuden ja erilaisen melodian tekeminen oli helpompaa kuin lapsen teko. (lapsen teko hikoiluttaa ainakin 5 minuuttia esileikin kanssa!) no karattiin hieman aiheesta, mutta esille nostit ruikonperän "suomen seksikkäimmän miehen" kultamurkun joka oikeastaan ei sanoja keksinyt omasta päästä, vaan lähinnä hyvin ankeasta ja karusta omasta elämästä. lienee terapeuttinen vaikutus. Jaakko teppo tosin ei koskaan ole niin pinnalla pysynyt että se makeaa elämää olisi tuottanut, josko hän niin halusikaan. Mutta oikeassa olet ei ole, eikä tule samanlaisia "legendoja" jotka musiikkia veivät roimasti eteenpäin. ruonansuukin laulaa kauniisti " upuleita, aivan upuleita ovat suomalaiset nais solistit. upuleita, aivan upuleita, toisin kuin ne parta suiset alkoholistit." tosin hienosti lauloivat n'm' partasuiset alkoholistitkin, ei käy kieltäminen:) ymmärrän toki toveri jylhä hyvä, että olivat sinulle merkityksellisiä henkilöitä ja siksi vain yllytin sinua vielä kuuntelemaan ja miettimään muitakin. maku asioista ei voi kiistellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikkin kuuntelu siihen täysin keskittymällä ja perehtymällä joka soinnun ja sanan yhteiseen tarkoitukseen on elämän kestävä harraste. Taustalla tulee aina olemaan taustamusiikkia, mutta niistäkin on pakko välillä kuunnella vähintäänkin pätkiä keskeyttämällä päälläoleva toimi tai keskustelu. Aina oppii uutta ja löytää ennen ääneksi jääneistä taustoista oivia kappaleita.

      Joissain biiseissä on kohtia, jotka saavat muuten keskinkertaisen sävellyksen tai sanoituksen loistamaan. Jos sen missaa, saattaa missata koko kappaleen merkityksen. Itsekin omistan levyjä, joihin olen tutustunut kuultuani yhden kappaleen yhden tietyn koukun. Sen jälkeen olen ollut nalkissa.

      Tulen jatkossa kuunteleman myös ehdottamiasi artisteja, jahka aikaa siihen löytyy. Onhan tämä harrastus kokonaisvaltainen elämys.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista