Soittakaapa Ranoid!

Jotain erilaista tapahtui toissa sunnuntain keikalla, kun Madhouse Managementin pikapikaa kasattu kokoonpano ujellutti kuulijakunnan kuuloelimiä Rokbarissa Aurakadulla. Rehellisesti omalla rallilla aloitettu setti sisälsi kolme coveria ripoteltuina satunnaiseen järjestykseen pitkin soittolistaa. Oli Papa Roachia, Limp Bizkitiä ja meille tuoreimpana System Of A Downia.

Kuumaan ravintolaan oli ahtautunut sunnuntaista huolimatta mukavalti väkeä, jota ei tuntunut hikinen ja ääntä piukkanaan oleva tunnelma liiemmin häiritsevän. Ja saihan tiskiltä virvokkeita, jotka auttoivat kumpaankin vaivaan.

Vuoristoradan lailla niin ylä- kuin alamäkeäkin sisältävä rautaisannos Pöpilän Päälliköiden soitannallisen iloittelun näkemystä pitää kuulijan joko hereillä, tai poissa. Kappaleiden tyylilajit vaihtelevat sen verran suuresti, että valssina alkanut kappale huutokertosäkeineen ei suurensuurta aplodimyrskyä omituisuutensa takia saa. Vaikeahkot kappaleet vaativat keskittymistä, jota on joskus vaikea ravintolayleisöltä saada.

Keikan jälkeen eräs pitkän linjan musikko totesikin, jotta 'On teillä jätkät hyvä bändi, mut ei teillä voi olla perkele kaikkea!' Tämä rakentava kritiikki jätettäköön muiden kuulijoiden punnittavaksi. Yhtye sen otti vastaan hymyillen.

Se asia, joka laittoi oikeasti ajattelemaan keikan jälkeen oli rumputaiteilijan mietteliäs huomio. Kukaan ei huutanut 'Soittakaa Paranoid!' illan aikana. Tavallisesti jo setin kasausvaiheessa vitsikkäimpien ilmoille kajauttama huuli jäi tänä sunnuntaina kuulematta.

Amerikan Freebirdistä lähtenyt vitsi alkaa olla aika kulunut, mutta yleisön siltikin niin rakastama. Ehkä nuorempi kuulijakunta on jäänyt paitsi tästä Juntusen huumorin helmestä. Ehkäpä tämä pala sukupolvien rakastamaa rock-kliseetä on tullut tiensä päähän.

Ehkä tämä on toiveajattelua.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin parin viikon tauosta vahvistuneena ja pahoitellen]

Parinkympin stiflat...

Työmaan kahvipöydässä ja lounasruokaloissa viuhuu kiekko, kun puheenaiheet liikkuvat moottoripyörien ja veneiden ohella jäähalleissa.

Kesä tekee tuloaan, mutta lätkä porskuttaa sulavesistä huolimatta ajankohtaisena lempipuheenaiheena. Allekirjoittanut katselee pelejä satunnaisesti lähinnä kanssaolioiden tunnelmanjakajana, jos silloinkaan. Яokbarissa viimeviikon ottelua seuratessa saatoin jopa antautua iloitsemaan onnistuneesta häkityksestä.

Kun yritin paria vuosikymmentä kokeeneemman asentajan kanssa iskeä tarinaa vastakuuntelemastani Tuomari Nurmion levystä jäi vastaus asteelle 'Vain niin.' Mikäli olisin tiedustellut mielipidettään maalivahti Raannan toimista, olisin todennäköisesti saanut syväluotaavan henkilö- ja pelitaktiikka-analyysin.

Raanta taitaakin olla ainoa nimi, jonka kykenen ulkoa muistamaan pelaajista. T Laaksokin taitaa vielä lätkiä SM-liigassa.

Dumari & Spuget -levystä taas voisin kertoa vuolaasti. Stadi on slangina aina kiehtonut. Kaupunkina ei niinkään. Rieskan aloittava Spiidi Pirinen on niin mainio kappale, että jouduin kuunteluttamaan itseäni sillä ainakin kolmasti ja vain siitä syystä, että se on timanttia.

Huono muukaan lätty ei ole, mutta aloitusraidan kielen terävyyttä ja soitannollista herkkua ei aivan päästä hipomaan.

Niin se menee. Kiinnostuksensa kullakin, sanoi. Onneksi osaan iloita musasta aina ja joka paikassa, enkä tarvitse siihen kausiluonteisia ämmämkisoja. Ajatella, jos sitä pääsisi nauttimaan soitosta vain joka neljäs vuosi muzlympialaisissa...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin tietämättömänä illan matsin vastustajasta]

Kylmää kyytiä Kaarinassa

Kevät, tuo koiranjätösten, tupakannatsojen, puolisulaneiden lumikasojen ja katupölyn nykytaideteos on vihdoin täällä. Leskenlehdet ja vanhat tojotat kukkivat ja ensimmäinen motoristikin on jo kuopattu. Talven selkään hylätyt moottoripyörät sulavat valkeasta viitastaan ja aamuinen auton ikkunain raapiminen vaihtuu pulunpaskan putsaamiseen.

Sinnikkäimmät ovat polkeneet konkeleillaan pitkin hyisiä katuja, mutta harraselevammat fillaroijat kaivavat pölyiset kulkineensa pihavajoista ja lähtevät ketjut nitisten muistelemaan ajotaitoa. Allekirjoittanutkin liittynee näinä päivinä tuohon joukkoon ketjunrasvaiseen tuoreella investoinnilla, vuoden 1953 Ruåtsalaisvalmisteisella polkumaraudalla.

Työväen juhla, jota opiskelijat viettävät viikkotolkulla, aloitti ulkoilmatapahtumat. Vaikka keli olikin kolea, oli osanottajajoukko kaupungilla lukumäärältään ketä tahansa tapahtumatuottajaa tyydyttävä.

Ensi keskiviikkona hommat jatkuvat Horivinnan rannassa Lahnabileissä. Lavalla on kaikkia kamaluuksia Takiaisesta ja Taukista Scandinavian Drunkseihin ja Cuntseihin. Ja kuka hitto on BB-Jarita?

Jussi ja Ressu, Basic Element sekä E-Rotic taitavat olla ainoita musiikilla itseään myyviä. Tästäkin kolmikosta ensimmäinen vain oikeasti muusikoita.

Tai mistäpä näistä tietää. Kummasti oli väkeä viime syksyn sikajuhlissakin. Ehkäpä nykyihmisen tasaisen harmaa arki kaipaa shokkihoitoa tämänkaltaisista tapahtumista...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin pelosta aavistuksen vapisten]