Sakemannien T-kauppa lienee musadiggarien Ikea. Löytyy osastoa jos jonkinmoista ja varmasti sisustusta olohuoneesta kylppäriin. Ehkei Harley-Bentoneita ihan verhotangosta roikoteta, mutta varmasti rakastettavampaa sisustetta kuin esimerkiksi saksalainen laatufyygeli, saa Ikeasta hakea.
Omilla sivuillaan se mainostaa varastotilaa olevan vähintään keskikokoisen Afrikkalaisvaltion verran ja myymälääkin enemmän kuin Keskisen halpahysteriamarketissa. Saman katon alta löytyy harrastelijasoittopelistä maailmankiertäjien ammattivehkeisiin ja myyjiä kuin silakkaa markkinoilta.
Sanotaan, että edulliset Saksalaishinnat ajavat kotimaiset kivijalkaliikkeet syvempään suohon taloudellisen tilanteen edesauttamina.
Rohkenenpa olla ainakin osittain eri mieltä.
Kotimaisten kivijalkaliikkeiden välillä keskinkertainen tarjonta ajaa kotimaiset kivijalkaliikkeet syvempään suohon taloudellisen tilanteen edesauttamina.
Kävin taannoin Vaasalaisessa soitinliikkeessä kyselemässä sitä sun tätä pikkusälää, jota oletin löytyvän jokaisesta alan liikkeestä. Läksin muassani pari uutta plektraa, kun en ilennyt tivailuideni jälkeen tyhjin käsin poistua. Samoja välineitä kyselin eräästä Turkulaisesta puodista, mutta eivät hekään olleet vielä hyllyynsä moisia saaneet.
Jokaisellahan on se oma mielikauppansa, jossa helpoiten tulee vierailtua. Kun äsken haeskelin Turun muista alan liikkeistä nettihaulla, löytyi kahdesta muusta firmasta hakemani varusteet.
Vaan kun on jo kertaalleen ajanut yhteen liikkeeseen ja ampunut ovesta sisään rahatukko kourassa kahisten, ei tyhjin käsin poistuva asiakas viitsi mennä enää seuraavaan paikkaan pettymään, vaan tilaa sieltä mistä varmasti saa. Interwebistä.
No juu kyllä niin aivan, eihän kaikkea voi olla hyllyssä, sanotte. Varastosaldotkin menee jo isolle ja pomo hikoaa ja myyjä siivoaa. Muttakun, niinku.
Jos netistä ostamani neljänkympin palikka on liikaa viiden tonnin kitaroita pölyttymässä pitävälle liikkeelle, lupaan jatkossakin olla menemättä sinne. Silti yritän vielä ensin kotimaisen liikkeen kautta. Tavaran hypistely tyydyttää sata kertaa nettiselausta ja kirjoitustaidottomien yhdyssanavirheisiä arvosteluja enemmän.
Ja kyllä sitä soittopelien kohdalla pitää päästä soittamaan. Vertaamaan kahta samankaltaista vuoron perään. Kyselemään myyjältä mielipiteitä ja mukaan otetulta joo-mieheltä myöntymisiä.
Mutta kuinka monta kertaa asiakas jaksaa pettyä ennen nettikaupan vakiasiakkaaksi siirtymistä?
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin mantereella ja lähetettiin saaresta]
perjantai 18. huhtikuuta 2014
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Kännilauleloakin...
Mielihaluja monenlaiseen orkesteritoimintaan on aina olemassa. Haluaisin esimerkiksi perustaa Ska-bändin ihan vain siitä syystä, että levylle saisi mahdollisimman paljon hassuttelua kappaleiden nimillä. Albumilla olisi raitoja ainakin nimillä Nuu, Haistapa, Ripa, Hau ja Aamupa. Goldfingerin hengessä lauleskeltaisiin milloin mistäkin vakavampia aihepiirejä välttäen.
Swingbandin kanssa taas voitaisiin veisata Richard Cheesemäisesti raskaammista aihioista veistellyillä kepeillä covereilla. Raised Fistiä, Snotia ja American Head Chargea ainakin haluaisin avata tanssiyleisölle, joka todennäköisesti ei olisi alkuperäisistä kuullutkaan.
Folkpuolen kuplettilaulanta Ruikonperän Multakurkun kumisaappaissa toisi nykymusiikkiin jotain uutta. Jos sen yhdistäisi Kalpeanaaman nelisen vuotta vanhaan albumin tyyliin, saattaisi suurempikin yleisö nielaista syötin. Haitaria ja viinaa, trumpettia ja tupakkaa.
Varma valinta olisi saattaa yhteen uuden ajan Eppu Normaali. Sanailussa syntejä syviä, melodioissa synkkyyttä sekä haikoa ja taas seuraavassa kappaleessa Petri Nygårdmaista kännäilyä ja riekkumista, jota Palefacellakin jo vuoden 2010 albumillaan oli.
Viinasta laulaminen tuntuu purevan maamme kuuntelijayleisöön. Petri, Karri ja Jare kavereineen ovat ainakin päästelleet juomalauluja levyille. Onko se sitten sitä, että ravintolassa on kiva kailottaa ja kännätä sellaisen laulun tahdissa, jossa kailotetaan ja kännätään.
Kari ja karvattomat Kummelisketsissään jo sen keksi. 'Antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä.' Ehkäpä näiden kappaleiden kehityskulku on ollut juuri sanoituksia vastaava. Jallupullosta korkki olan yli ja sävellystyöhön.
Pitänee siis perustaa moisia yhtyeitä, koska yksin niiden tekeminen ei varmasti ole hauskaa. Seurassa soppa paranee, vai miten se nyt meni...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin avaamattoman viinipullon huudellessa telineestä]
Swingbandin kanssa taas voitaisiin veisata Richard Cheesemäisesti raskaammista aihioista veistellyillä kepeillä covereilla. Raised Fistiä, Snotia ja American Head Chargea ainakin haluaisin avata tanssiyleisölle, joka todennäköisesti ei olisi alkuperäisistä kuullutkaan.
Folkpuolen kuplettilaulanta Ruikonperän Multakurkun kumisaappaissa toisi nykymusiikkiin jotain uutta. Jos sen yhdistäisi Kalpeanaaman nelisen vuotta vanhaan albumin tyyliin, saattaisi suurempikin yleisö nielaista syötin. Haitaria ja viinaa, trumpettia ja tupakkaa.
Varma valinta olisi saattaa yhteen uuden ajan Eppu Normaali. Sanailussa syntejä syviä, melodioissa synkkyyttä sekä haikoa ja taas seuraavassa kappaleessa Petri Nygårdmaista kännäilyä ja riekkumista, jota Palefacellakin jo vuoden 2010 albumillaan oli.
Viinasta laulaminen tuntuu purevan maamme kuuntelijayleisöön. Petri, Karri ja Jare kavereineen ovat ainakin päästelleet juomalauluja levyille. Onko se sitten sitä, että ravintolassa on kiva kailottaa ja kännätä sellaisen laulun tahdissa, jossa kailotetaan ja kännätään.
Kari ja karvattomat Kummelisketsissään jo sen keksi. 'Antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä.' Ehkäpä näiden kappaleiden kehityskulku on ollut juuri sanoituksia vastaava. Jallupullosta korkki olan yli ja sävellystyöhön.
Pitänee siis perustaa moisia yhtyeitä, koska yksin niiden tekeminen ei varmasti ole hauskaa. Seurassa soppa paranee, vai miten se nyt meni...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin avaamattoman viinipullon huudellessa telineestä]
perjantai 4. huhtikuuta 2014
Aihepiiri pieni pyörii...
Kirjoitin tätä juttua jo alun toista sataa sanaa sanomatta kuitenkaan juuri mitään. Oli kiertoilmaisua ja sitä perinteistä (you know) vessaosaston puoliväkinäistä huumorin ohdakkeenkukkaa. Kitkeränpuoleisen sanailun välissä paistoi haluttomuus valitun aiheen läpikäymiseen. Ei sitä kai pääse millään irti siitä tosiasiasta, että ajatukset ovat joskus aivan muualla, kuin käsillä olevassa aihepiirissä.
Uutista tai human interest -juttua tehdessä pystyy värittämään tarpeeksi lähes aiheesta, kuin aiheesta, jotta jutusta tulee tarpeeksi kiinnostava julkaistavaksi. Kun tämä sontalaatikko taas pitää sisällään aimo määrän tunnetta ja omaa soveltelua välillä suomenkielen äärirajoilla, ei väkinäinen ulostus roiskaistuna seinälle maita kellekään. Vaikka tämäkin tekstike alkaa täysin mitäänsanomattomalla aiheella, saattaa se siihen myös päättyä, mutta on tässä silti jo nyt paljolti enemmän asiaa, kuin puoli tuntia sitten delete-napin kohdanneella kauhistuksella.
*Syvä hengitys sisään, rauhallinen huokaisu ulos*
Tein tätä kirjoittaessa bootleg-nauhoituksen Kiveskives-albumista J.S. Bach in his favourite disco. Tänään julkaistavan albumin vinyyliversion saan käsiini joitain tunteja tämän tekstinjulkaisun jälkeen, mutta olen päässyt kuuntelemaan autoillessani levyä jo monta kertaa, kiitos nykyajan vippaskonstien.
Kun yhtye antoi Rumba-lehdelle levynsä ennakkokuunneltavaksi näin tilaisuuteni koittaneen ja tulitin äänitteen ceedeelle lähes samalla, kun sitä kuuntelin. Keinot saatte itse näiden lain harmaalla alueella liikkuvien tallennusten tekemiseen selvittää, mutta en voi olla enempää kuin tyytyväinen päästessäni oikeasti fiilistelemään biisejä lähes missä tahansa.
Ja kun kappaleet ovat jo vähäsen tulleet tutuksi, kelpaa Klubilla illan levyjulkkarikeikalla nauttia kolmikon showsta, joka tuskin on jättänyt ketään koskaan kylmäksi. Ai ylisanoja ja superlatiiveja? Olkoonkin, mutta jos et itse käy paikalla todistamassa, et voi väittää vastaan.
Paljon on Tuplapallista kirjoitettu tähän blogiin ja paljon tullaan vielä kirjoittamaan. Ja miksipä ei. Onhan siinä eriskummallista musiikkia ja tässä eriskummallinen blogi, joka pyrkii pukeutumaan säännöllisesti perjantaisin kolumnin koreaan asuun siinä aina edes vähää onnistumatta.
Levystä ja keikasta ehkä ensikerralla enemmän. Ehkä taas ei.
Ei näistä aihepiireistä tunnu tietävän ennen kuin loppukaneetti on kirjoitettu.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin viimeperjantain poissaoloa varovasti häpeillen]
Uutista tai human interest -juttua tehdessä pystyy värittämään tarpeeksi lähes aiheesta, kuin aiheesta, jotta jutusta tulee tarpeeksi kiinnostava julkaistavaksi. Kun tämä sontalaatikko taas pitää sisällään aimo määrän tunnetta ja omaa soveltelua välillä suomenkielen äärirajoilla, ei väkinäinen ulostus roiskaistuna seinälle maita kellekään. Vaikka tämäkin tekstike alkaa täysin mitäänsanomattomalla aiheella, saattaa se siihen myös päättyä, mutta on tässä silti jo nyt paljolti enemmän asiaa, kuin puoli tuntia sitten delete-napin kohdanneella kauhistuksella.
*Syvä hengitys sisään, rauhallinen huokaisu ulos*
Tein tätä kirjoittaessa bootleg-nauhoituksen Kiveskives-albumista J.S. Bach in his favourite disco. Tänään julkaistavan albumin vinyyliversion saan käsiini joitain tunteja tämän tekstinjulkaisun jälkeen, mutta olen päässyt kuuntelemaan autoillessani levyä jo monta kertaa, kiitos nykyajan vippaskonstien.
Kun yhtye antoi Rumba-lehdelle levynsä ennakkokuunneltavaksi näin tilaisuuteni koittaneen ja tulitin äänitteen ceedeelle lähes samalla, kun sitä kuuntelin. Keinot saatte itse näiden lain harmaalla alueella liikkuvien tallennusten tekemiseen selvittää, mutta en voi olla enempää kuin tyytyväinen päästessäni oikeasti fiilistelemään biisejä lähes missä tahansa.
Ja kun kappaleet ovat jo vähäsen tulleet tutuksi, kelpaa Klubilla illan levyjulkkarikeikalla nauttia kolmikon showsta, joka tuskin on jättänyt ketään koskaan kylmäksi. Ai ylisanoja ja superlatiiveja? Olkoonkin, mutta jos et itse käy paikalla todistamassa, et voi väittää vastaan.
Paljon on Tuplapallista kirjoitettu tähän blogiin ja paljon tullaan vielä kirjoittamaan. Ja miksipä ei. Onhan siinä eriskummallista musiikkia ja tässä eriskummallinen blogi, joka pyrkii pukeutumaan säännöllisesti perjantaisin kolumnin koreaan asuun siinä aina edes vähää onnistumatta.
Levystä ja keikasta ehkä ensikerralla enemmän. Ehkä taas ei.
Ei näistä aihepiireistä tunnu tietävän ennen kuin loppukaneetti on kirjoitettu.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin viimeperjantain poissaoloa varovasti häpeillen]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)