Levyorotuksi Turus...

Vaikka Nuotin Vieressä aika ajoin elellään nostalgianhuuruisissa muisteloissa, ollaan tänä perjantaina aivan ajan hermolla. Noin kuusi tuntia ennen tämän julkaisun lähetysnappulan painamista tuli eetteriin tieto erään lempiyhtyeeni uudesta singlestä.

Kiveskives, tuo psykedeelinen nintendorockia veivaava trio, täräytti tuoreen levy-yhtiösainauksen lisäksi ilmoille oivallisen musavideon ja muutaman keikkapäivän. Ai että, ai että.

Yhtyettä alkutaipaleesta asti seuranneena ja fanittaneena olen enemmän kuin mieluissani uudesta levystä, joka prässätään myös vinyylinä. Tulevan albumin suunta tuskin poikkeaa kovin jyrkästi aiemmista sävellyksistä, onhan kahdeksantena raitana bändin uran alkuaikojen tuotantoa oleva oiva iloittelu Bittihiisi.

Kesämmällä kuluvaa vuotta on odotettavissa myös toisen Turkulaisen julkaisu. Instrumentaalimusiikillaan mansikoilla ja kermavaahdolla kuuloelimiämme hellivä Yakuzi Pato julkaisee Vol 2:nsa. Rentoa kesäfiilistelyä on siis tiedossa nopeampitempoisen Kivespoppoon riemuilun jälkeen.

Jos Tuplapalli tarjoaa levyn auttamaan kesän odotusta, tuo Halisten Putous sen viimeistään tullessaan.

Sen takaan, ettei näistä julkaisuista tunnetta puutu.

Tai sitten syön sen perhanan hattuni.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin levysoittimen asennusta purjeveneeseen harkiten]

Tuntuu siltä, että tuntuu siltä...

Paljon on vettä virrannut ja muita pölyttyneitä sananlaskuja siitä kun tähän liitutauluun on hatarin sormin raapusteltu. On ollut remonttia, työtä, laiskuutta, saamattomuutta, inspiraation katoa ja liuta erinäisiä selityksiä rusinan kokoisiin liidunpätkiin tarttumattomuuteen. Vaan tässäpä taas rapsutellaan, kuin Bart alkutunnarissa konsanaan. Musta taulu on valkaistava.

Mutta mistä sitä taas oikein aloittaisi. Rutiininomainen Aiheiden Etsintä on lomaillut hippokampuksen pitkillä kultaisilla hiekkarannoilla, eikä mielellään palaa arkeen. Suuri Inspiraatio taisi jäädä viimeyönä johonkin johtolaatikkoon tai PA-kaiuttimen päälle niitä lavalta roudatessa. Ehkäpä Into on kuitenkin vielä kotosalla.

Käsittelenkin siis alaotsakkeessa mainittua aihepiiriä empiirisesti fiilispohjalta.

Tuore Lemin Stam1nan albumi herätti allekirjoittaneessa pikkutyttömäisiä piirteitä pitkien kylmien väristysten ja kosteiden silmänalusten muodossa. Kuunnellessa syke nousi ja hengitystahti tiheentyi. Katseen kääntyessä harittamaan ikkunasta ulos ei oikein minnekään, tunne ylivoipaisuudesta ja euforisesta nirvanasta kävi hetki hetkeltä lähemmäs.

Kun eilisillan keikalla itselle tuntematon bändi soitti aivan mielettömän tiukasti jokaisen jäsenen hallitessa oman osa-alueensa, vääntyi pärstäkerroin vähintäänkin positiiviselle, jollei jopa toiseen potenssiin.

Yökerhojen alkoholinsumuisilla tahmeilla tanssilattioilla voi kokea konemusiikin erittäinkin fyysisesti. Festareiden painetykkimäisistä ämyritorneista puhumattakaan.

Kumma juttu, miten paljon ääniaaltojen oikein suunnattu ja tahditettu värähtely saa aikaan alkukantaisessa ihmisotuksessa.

Taidankin soittaa tästä Soundiin ja ehdottaa levyarvostelujen tähtiluokitusten alle fyysisyysmittaria ripulista orgasmiin.

-Timmy

(Tätä kirjoitettiin valtion tarjoamalla mobiililaajakaistalla välillä Toijala - Riihimäki)