Disconnecting me

Nykyajan kulutusyhteiskuntaan kuuluvana myönnän joutuneeni koneiden valtaan. Vähä-älypuhelimeni lakkasi näyttämästä reilut puolitoista viikkoa sitten ja kodinkoneliikkeen lainaluurilla kykenee juuri ja juuri soittamaan, sekä viestittämään. Paluu viimevuosituhannelle on ollut pakon sanelemana nöyristävä. Ei nettiä, sähköpostia, pelejä, foorumeita tai facepuukkeja. Ei edes blogia.

Kirjoittaminen vanhanaikaisella näppäintekniikalla on keskimäärin yhtä hidasta, kuin kivivasaralla vankilasta karkaaminen ja raastaa hermoja vähintään yhtä paljon. Kun työmaalla sattuu tauko vaikkapa rikkoessani jotain, ei simpukkamallista ole seuralaiseksi, jollei nyt jaksa itseään huvittaa alkeellisella nokialaisella laskukoneella.

Tympääntyminen rakkineeseen sai ajatukseni pyörimään taskusta aiemmin löytyneen multimediapalikan ympärillä. Se korvaa nykyjään kummallisen monta asiaa. Tai ainakin vastaa niitä missä tahansa.

Monellako esimerkiksi on enää oikea herätyskello? Se patterisyöppö raksuttaja, joka viheliäisesti vinkuu aamutuimaan yöpöydällä? Tai taskulaskin?

Moniko katsoo ajan ranteesta, oli siinä kello tahi ei? Toki vanha Rymättyläläinen kansanviisaus kertoo, että kello on homoille, tosimies katsoo ajan auringosta, mutta entäs sitten kalenteri? Vuorovetten kierrostako sitä tietää olevansa juuri helmi - maaliskuun taitteessa?

Kannettavia ämpeekolmesoittimia ja matkaradioita näkee vielä siellä täällä. Lenkkeilijät tuntuvat niitä ainakin suosivan keveyden, hinnan ja pienen koon takia. Monen matkapuhelin korvaa niitä kaikenkarvaisine musaohjelmineen ja eituupista saa loput lailliset ja laittomammatkin kuunteluun.

Autossa ei tarvita enää karttaa tai gaattoreita kapulan suunnistaessa puolestasi. Saunan sillä saa kaukolämpeämään varashälytysten ohella. Kun lähikaupan aukioloajoista tulee puhetta, voi sen tarkistaa taskusta ikkunasta kurkkaamisen sijaan. Taskulamppukin niistä löytyy.

Eniten tunnun kuitenkin kaipaavan muistikirjaa. Siellä on listaa vielä katsomattomista elokuvista, kuuntelemattomista yhtyeistä ja lukemattomista kirjoista. Sinne saa myös talteen ajatuksia. Yhdestä lauseesta jalostuu yleensä kokonainen julkaisu. Tällä hetkellä sekin lause jää kynän kärkeen.

Jotain hyötyä tästä monipuolisuuden sarvesta siis on. Kiireisempi kerkiää paljon useampaan paikkaan kaivamalla kuvettaan yhden insinööritaidonnäytteen verran. Mikäli akkua vielä piisaa, voipi tämänkin juuri lukemasi tekstin lähettää tiedon valtaväylälle näytintä hipaisemalla.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin tietokoneella]

Ps. Koska kuvat ovat kivoja ja sarjakuvat edellisiä eksponentiaalisesti mainiompia, niin:

http://chanceofdoom.com/

Après moi le déluge?

Even in the absence of my last weeks column I'm strongly trying to follow my previously decided rule of posting one every Friday. Apology to those who waited for it. And I thought I'd make this one in English so my foreign friends scattered around the globe might have a chance of knowing what the hell is going on on my fakebook wall every Friday.

The title translates Next to a Note and consists of a little play of words. In Fin we have a saying to a person who cannot keep a note in singing, that they should not worry because there's still much room next to the notes. This is a weekly blog which wants to grow up as a real column one day dealing with music, popular culture and everything in the effect of them.

Mostly I blabber on for rows and rows about something you could say in two sentences. But that's not the point. The point of my writings is to have a point of view to a subject in matter. The kind of point that the readers might have never even thought to try. I mostly do not underestimate my readers. Actually vice versa. I try to challenge them by playing with words and bully their thoughts on many different levels still keeping it simple and short enough.

For example I've been writing about the kind of music that I've found all over Europe on my trips or how I try to share and exchange bands and music with the people I meet. I've been laughing at myself thinking of the old records I used to listen when I was a kid or praising this new punk band that consist of four invalid rockers. I've been moaning on the way the music business treats new starting bands or purely loving some lyrics of a few totally different kind of bands.

I tried to google translate some of the above mentioned posts to english and the results were frightening and hilarious at the same time. As if you'd try to pantomime the way a Harley Davidson engine sounds. You might get the hang of it, but miss most of the fun.

So what am I trying to say here? Convince who and to what?

The idea of music is international. Music itself could easily be not only international but even intergalactical. Some studies say that the knowledge of music is inherited in blood and the way of composing is basicly similar for human, bird and whale.

In my modest wannabe column I try to push not only the readers but also their friends and the people they interact to pay some thought to music they hear or play. If I can make you stop for a moment and realize that the bubbling feeling in your ear is actually something someone somewhere purposely composed for you to hear I've made my point. By actually stopping for awhile and listening to a familiar song you might find a new different world.

I try to change the world little by little. Planting some small ideas here and there eventually could grow up to be an actual thought. With time a thought might become action. Action creates movement. And movement is what we need. Be it a movement in a speaker cone, audience or a queue at your local record shop.

-Timmy

[This was written struggling to make a point in a foreign language]

Nojatuolihenkimatkailua

Toimettomuus on sillointällöin hyvästä. Esimerkiksi lomareisulla tai vapaapäivänä jalkojen nostaminen pöydälle ja ameriikantyylinen Kick back and enjoy -mentaliteetti saavat sykkeen verkkaiselle ja suun sivuilla olevat poskilihakset jännittymään kohti korvia. Tarkoituksellinen sluibailu ja huiniminen tuovat hektisen nykyihmisen päivään hetken helpotuksen.

Joillekin se on kaupungilla kahvilassa vanilijalatten takaa ihmisten ja eritoten ei-minkään -tuijottelu, toisille kirja ja iso kuppi rooibosta säkkituolissa, eräille paikallisen kolikkopeli huurteisen ohella ja monelle television fiktiiviset kuvauksen ihmiskunnan nykyisyydestä tai tulevaisuudesta juustoleivän höysteenä.

Eniten on kai tarve päästä pois siitä todellisuudesta, jonka käsikirjoituksesta moni meistä voi kiittää vain itseään. Kuskinahan tässä on kuitenkin elon erikoiskokeilla ollut jokainen, kartturin vaihdellessa vaimosta saatanaan.

Kitaraa näppäillessä päätyy usein köyhän miehen nirvanaan ja autuuteen soittopaikasta riippumatta. Ohessa voi tuijotella kohdentamattomin katsein televisio- tai ikkunaruutua ajatuksen harhaillessa valovuosien päässä. Sillointällöin havahtuu johonkin nuottien jonoon. Kun riffi tai melodiajatkumo herättää soittajan horroksesta, saattaa käsillä olla timanttia.

Useat biisinikkarit kirjoittavat hittinsä puolivahingossa tahtomattaan. Väkisin yrittäessä lankeaa helposti kulkemaan tuttuja polkuja. Eksymällä omiin ajatuksiinsa saattaa löytää itsensä inspiraation pohjattomalta lähteeltä. Ja se, jos jokin, palkitsee.

Oli keino mikä hyvänsä, suorittamisen ohella tarvitaan luovuutta ruokkivaa aikaa jossain ihan muualla, kuin Telluksella.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin henkisesti Malediiveilla, fyysisesti Pansiossa]

Paikalliskulttuurit vaihdossa

Törmään muutaman kerran vuodessa tilanteeseen, jossa keskustelen ulkomaalaisen ihmisen kanssa musiikista. Joskus entusiastit eri puolilta palloa päätyvät sattumalta samaan juottolaan ja saman sointinen sävel löytyy vaikkapa keskustelukumppanin bändipaidasta.

Usein yritetään löytää yhteisiä bändejä, oman maan yhtyeitä ja vastapelaajan paikallisradion soittolistan kärkiä. Saksalaiset tunnistavat Eläkeläisistä Finntrolliin, britit tietävät Hanoi Rocksin ja jenkkilässäkin tunnetaan ainakin Apocalyptica.

Kun tulee hetki vaihtaa listaa omien maiden parhaimmistosta, ei päätös olekaan niin helppo.

Pitääkö uusi tuttavuus suomenkielisestä musiikista? Entäpä vastaanottajan mieluisat genrealueet? Omalla listalla olisi kirkkaasti ykkösenä tänäänkin Turun Klubilla tulittava Stam1na. Mutta entä jos thrash ja suomi ei maita? Mitä tarjota ukrainalaiselle miekkoselle? Saati jos istuisin iltaa afrikkalaisen heimopäällikön, japanialaisen samurain ja islantilaisen lammasfarmarin kanssa?

Jostain on joka tapauksessa lähdettävä liikkeelle. Itse aloittaisin seuraavista.

Yakuzi Patoa biitsille etelän lämpimiin tuuliin, Kiveskives ladaan Siperian drive-iniin. Jenni Vartiaisen herkkä kuiskuttelu romanttiseen iltaan Itävaltalaiselle vuoristomajalle ja Lännen Jukan Polkabilly Rebels Arizonan paikalliskuppilaan.

Yournalistin Nigerian Girl trendikkääseen Lontoon kasvisravintolaan, Children of Bodomia Berliinin heviluoliin. Robinia ja Tuulia lastenkutsuille, The 5th of Aprilia Californian skeittiparkkiin. Ehkäpä Rähinää Harlemin kortteleihin ja Demoiselle Gossea Pariisin pikkukahvilaan.

Tätähän voisi jatkaa loputtomiin.

Lista on kaiketi juuri niin pitkä, kuin oman tietämyksen laajuus kotimaisesta musiikin kentästä. Paperin kääntöpuolelle voisi merkata lisäksi ympäri maailmaa olevia yhtyeitä, joista vastapelaaja ei vielä ole kuullut, mutta itse soisi hänen niihin tutustua.

Internetaikakaudellakin ihmiskontakti ja toisen henkilökohtaisen innostuksen kokeminen myy useasti paljon paremmin, kuin yksikään mainos.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin aikataulusta myöhässä]

PS. Mitä sinun listallasi lukisi?