Kirjoitin tätä juttua jo alun toista sataa sanaa sanomatta kuitenkaan juuri mitään. Oli kiertoilmaisua ja sitä perinteistä (you know) vessaosaston puoliväkinäistä huumorin ohdakkeenkukkaa. Kitkeränpuoleisen sanailun välissä paistoi haluttomuus valitun aiheen läpikäymiseen. Ei sitä kai pääse millään irti siitä tosiasiasta, että ajatukset ovat joskus aivan muualla, kuin käsillä olevassa aihepiirissä.
Uutista tai human interest -juttua tehdessä pystyy värittämään tarpeeksi lähes aiheesta, kuin aiheesta, jotta jutusta tulee tarpeeksi kiinnostava julkaistavaksi. Kun tämä sontalaatikko taas pitää sisällään aimo määrän tunnetta ja omaa soveltelua välillä suomenkielen äärirajoilla, ei väkinäinen ulostus roiskaistuna seinälle maita kellekään. Vaikka tämäkin tekstike alkaa täysin mitäänsanomattomalla aiheella, saattaa se siihen myös päättyä, mutta on tässä silti jo nyt paljolti enemmän asiaa, kuin puoli tuntia sitten delete-napin kohdanneella kauhistuksella.
*Syvä hengitys sisään, rauhallinen huokaisu ulos*
Tein tätä kirjoittaessa bootleg-nauhoituksen Kiveskives-albumista J.S. Bach in his favourite disco. Tänään julkaistavan albumin vinyyliversion saan käsiini joitain tunteja tämän tekstinjulkaisun jälkeen, mutta olen päässyt kuuntelemaan autoillessani levyä jo monta kertaa, kiitos nykyajan vippaskonstien.
Kun yhtye antoi Rumba-lehdelle levynsä ennakkokuunneltavaksi näin tilaisuuteni koittaneen ja tulitin äänitteen ceedeelle lähes samalla, kun sitä kuuntelin. Keinot saatte itse näiden lain harmaalla alueella liikkuvien tallennusten tekemiseen selvittää, mutta en voi olla enempää kuin tyytyväinen päästessäni oikeasti fiilistelemään biisejä lähes missä tahansa.
Ja kun kappaleet ovat jo vähäsen tulleet tutuksi, kelpaa Klubilla illan levyjulkkarikeikalla nauttia kolmikon showsta, joka tuskin on jättänyt ketään koskaan kylmäksi. Ai ylisanoja ja superlatiiveja? Olkoonkin, mutta jos et itse käy paikalla todistamassa, et voi väittää vastaan.
Paljon on Tuplapallista kirjoitettu tähän blogiin ja paljon tullaan vielä kirjoittamaan. Ja miksipä ei. Onhan siinä eriskummallista musiikkia ja tässä eriskummallinen blogi, joka pyrkii pukeutumaan säännöllisesti perjantaisin kolumnin koreaan asuun siinä aina edes vähää onnistumatta.
Levystä ja keikasta ehkä ensikerralla enemmän. Ehkä taas ei.
Ei näistä aihepiireistä tunnu tietävän ennen kuin loppukaneetti on kirjoitettu.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin viimeperjantain poissaoloa varovasti häpeillen]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti