Johan nyt on musamarkkinat...

Sakemannien T-kauppa lienee musadiggarien Ikea. Löytyy osastoa jos jonkinmoista ja varmasti sisustusta olohuoneesta kylppäriin. Ehkei Harley-Bentoneita ihan verhotangosta roikoteta, mutta varmasti rakastettavampaa sisustetta kuin esimerkiksi saksalainen laatufyygeli, saa Ikeasta hakea.

Omilla sivuillaan se mainostaa varastotilaa olevan vähintään keskikokoisen Afrikkalaisvaltion verran ja myymälääkin enemmän kuin Keskisen halpahysteriamarketissa. Saman katon alta löytyy harrastelijasoittopelistä maailmankiertäjien ammattivehkeisiin ja myyjiä kuin silakkaa markkinoilta.

Sanotaan, että edulliset Saksalaishinnat ajavat kotimaiset kivijalkaliikkeet syvempään suohon taloudellisen tilanteen edesauttamina.

Rohkenenpa olla ainakin osittain eri mieltä.

Kotimaisten kivijalkaliikkeiden välillä keskinkertainen tarjonta ajaa kotimaiset kivijalkaliikkeet syvempään suohon taloudellisen tilanteen edesauttamina.

Kävin taannoin Vaasalaisessa soitinliikkeessä kyselemässä sitä sun tätä pikkusälää, jota oletin löytyvän jokaisesta alan liikkeestä. Läksin muassani pari uutta plektraa, kun en ilennyt tivailuideni jälkeen tyhjin käsin poistua. Samoja välineitä kyselin eräästä Turkulaisesta puodista, mutta eivät hekään olleet vielä hyllyynsä moisia saaneet.

Jokaisellahan on se oma mielikauppansa, jossa helpoiten tulee vierailtua. Kun äsken haeskelin Turun muista alan liikkeistä nettihaulla, löytyi kahdesta muusta firmasta hakemani varusteet.

Vaan kun on jo kertaalleen ajanut yhteen liikkeeseen ja ampunut ovesta sisään rahatukko kourassa kahisten, ei tyhjin käsin poistuva asiakas viitsi mennä enää seuraavaan paikkaan pettymään, vaan tilaa sieltä mistä varmasti saa. Interwebistä.

No juu kyllä niin aivan, eihän kaikkea voi olla hyllyssä, sanotte. Varastosaldotkin menee jo isolle ja pomo hikoaa ja myyjä siivoaa. Muttakun, niinku.

Jos netistä ostamani neljänkympin palikka on liikaa viiden tonnin kitaroita pölyttymässä pitävälle liikkeelle, lupaan jatkossakin olla menemättä sinne. Silti yritän vielä ensin kotimaisen liikkeen kautta. Tavaran hypistely tyydyttää sata kertaa nettiselausta ja kirjoitustaidottomien yhdyssanavirheisiä arvosteluja enemmän.

Ja kyllä sitä soittopelien kohdalla pitää päästä soittamaan. Vertaamaan kahta samankaltaista vuoron perään. Kyselemään myyjältä mielipiteitä ja mukaan otetulta joo-mieheltä myöntymisiä.

Mutta kuinka monta kertaa asiakas jaksaa pettyä ennen nettikaupan vakiasiakkaaksi siirtymistä?

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin mantereella ja lähetettiin saaresta]

Tien päällä taas istun ja mietin...

Koska olen henkilökohtaisesti vastuussa vain itselleni, lukijoiden lisäksi, saan haistattaa blogini pomolle pitkät silloin kun en ole kykeneväinen kynään tarttumaan. Tämä tapahtui viimeksi torstaina, kun ajelin keikkabussia Tampereelle. Totesin olevani tarpeeksi musahommissa mukana ilman siitä kirjoittamistakin.

Perjantaina aamuseitsemän tienoilla laskin tyhjentyneen takkini eteisen lattialle. Tampere nähtiin ja keikkabussissa lauletut laulut olisi saatava liuotettua unella sisäkorvasta. Maksoin univelat pois reilulla seitsemällä tunnilla ja hyppäsin autoon. Taas mentiin, tällä kertaa Vaasaan.

Vaikkei Pohjanmaalla tällä kertaa keikkailtu, tuntui matkanteko silti tutulta. Ja kyllä yksitoista tuntia autonpekissä puoleentoista vuorokauteen puuduttaa kovempaakin istujaa. Varsinkin kun ne tehdään ratin takana.

Mansen miksaaja näytti kuvaa Machinae Supremacyn uutukaisesta bussista. Alle kymmenen vuotta vanha kulkine sisälsi keskus-ilmastointia, isoa plasmatelkkaa pleikkarilla ja kaikkea sitä mukavuutta, jota bussilta oikeasti toivoo kahdeksan viikon keikkarundilla.

Vanhan SIG-bussin sisätilat piisasivat mainiosti poppoollemme Roosterin reissun verran. Jatkossakin varmasti yhtye aikoo käyttää Vanhaa Rouvaa kuljettimena. Se, istuuko allekirjoittanut tulevilla reisuilla kapteenin pallilla, jääköön nähtäväksi...

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin vihdoin pelkääjän paikalla]