Tilaisuus tekee varkain toisen. Keikasta poikii uusia. Huomaamatta nimi kiertää, jos on hoitanut hommansa sovitusti ja hieman päälle.
Kun emme NoPen kanssa 2000-luvun alkupuolella edes osanneet vielä kunnolla soittaa ja se ainoa live-esiintyminen oli haparoiva ja ujo kattaus tuttavan 40-vuotisjuhlissa, sai silloinen rumpalimme yllättävän puhelun.
-"Kalle.
-Möttönen (nimi muutettu) täällä. Kuulin Kepalta, että sulla on bändi.
-(varovainen) Joo-o.
-No kuule kun tuo Peltosen Tauski peruutti ja meitin pitäs saada lauantaiks yhtye soittamaan. Että tuutteko?
-Ööh. Tänäänhän on torstai!
-Juu-u. Meillä on junnufutiksen kauden avajaiset ja tuhannen henkeä tulossa. Saatte siitä liksankin..."
Ja niin oli yhtyeen pari seuraavaa keikkaa sovittu. Soitimme edelleen varovaisesti urheilukentän sadan metrin maaliviivan tuntumassa punaisella mondolla. Järjestysluvullaan toisen keikan tuhatpäinen yleisö sai äänen väpäjämään, mutta soitot soitettiin. Valitettavan vähän niistä näin kymmenen vuoden jälkeen enää muistaa.
Kun soitimme Klubilla Mädärin kanssa toisen keikkamme, pyydettiin meitä Kivestivaaleille jakamaan lavaa Kiveksien, Sydämien ja Quutamon kanssa. Se ylpeydentunne ja into oli bäkkärillä käsin kosketeltavissa.
Toissakesänä hissuttelimme NoPen akustisella setillä ystäväni häissä ja meidät kutsuttiin Karjurock-festareille. Kahtena päivänä pidimme VIP-telttaa käytännössä pystyssä musiikillisin viihdykkein sekä kitarasta, että levylautaselta.
2009 Halloweenkemuihin hankittu mikseri, valopöytä ja pari ledibarrea alkavat päästä eläkkeelle, kun tänä vuonna hoidamme Karjurockin pikkulavan äänentoiston, valot ja miksauksen. Ajan saatossa haalittu alati kasvava kalusto ja kokemus eskaloituvat uudelle tasolle Lokalahdella tänä heinäkuuna. Taidammepa soittaakin 'omalla' lavallamme.
Madhouse lähti kuukausi sitten avoimin mielin esiintymään partiolaisleirille keskelle metsää. Lavan edessä riehui reilusti yli kaksisataa solmukaulaa. Parin viikon päästä heilumme seuraavassa, pohjoismaiden välisessä partiotapahtumassa, jossa yleisömäärä pyörii tuhannen ja kahdentuhannen välimaastossa.
Tyvestä puuhun, maasta se on pienen ponnistettava, eikä lahjahevosen suuhun tai koiraa karvoihin katsominen, sanotaan. Tosia ovat, kaikki tyynni, mutta itse kai nojaisin tähän viimeiseen yhtyetoiminnassa. Parempi katsoa, kuin katua...
-Timmy
[harrastajateatterista elokuvamaailmaan kutsua odotellessa =P ]
Kun emme NoPen kanssa 2000-luvun alkupuolella edes osanneet vielä kunnolla soittaa ja se ainoa live-esiintyminen oli haparoiva ja ujo kattaus tuttavan 40-vuotisjuhlissa, sai silloinen rumpalimme yllättävän puhelun.
-"Kalle.
-Möttönen (nimi muutettu) täällä. Kuulin Kepalta, että sulla on bändi.
-(varovainen) Joo-o.
-No kuule kun tuo Peltosen Tauski peruutti ja meitin pitäs saada lauantaiks yhtye soittamaan. Että tuutteko?
-Ööh. Tänäänhän on torstai!
-Juu-u. Meillä on junnufutiksen kauden avajaiset ja tuhannen henkeä tulossa. Saatte siitä liksankin..."
Ja niin oli yhtyeen pari seuraavaa keikkaa sovittu. Soitimme edelleen varovaisesti urheilukentän sadan metrin maaliviivan tuntumassa punaisella mondolla. Järjestysluvullaan toisen keikan tuhatpäinen yleisö sai äänen väpäjämään, mutta soitot soitettiin. Valitettavan vähän niistä näin kymmenen vuoden jälkeen enää muistaa.
Kun soitimme Klubilla Mädärin kanssa toisen keikkamme, pyydettiin meitä Kivestivaaleille jakamaan lavaa Kiveksien, Sydämien ja Quutamon kanssa. Se ylpeydentunne ja into oli bäkkärillä käsin kosketeltavissa.
Toissakesänä hissuttelimme NoPen akustisella setillä ystäväni häissä ja meidät kutsuttiin Karjurock-festareille. Kahtena päivänä pidimme VIP-telttaa käytännössä pystyssä musiikillisin viihdykkein sekä kitarasta, että levylautaselta.
2009 Halloweenkemuihin hankittu mikseri, valopöytä ja pari ledibarrea alkavat päästä eläkkeelle, kun tänä vuonna hoidamme Karjurockin pikkulavan äänentoiston, valot ja miksauksen. Ajan saatossa haalittu alati kasvava kalusto ja kokemus eskaloituvat uudelle tasolle Lokalahdella tänä heinäkuuna. Taidammepa soittaakin 'omalla' lavallamme.
Madhouse lähti kuukausi sitten avoimin mielin esiintymään partiolaisleirille keskelle metsää. Lavan edessä riehui reilusti yli kaksisataa solmukaulaa. Parin viikon päästä heilumme seuraavassa, pohjoismaiden välisessä partiotapahtumassa, jossa yleisömäärä pyörii tuhannen ja kahdentuhannen välimaastossa.
Tyvestä puuhun, maasta se on pienen ponnistettava, eikä lahjahevosen suuhun tai koiraa karvoihin katsominen, sanotaan. Tosia ovat, kaikki tyynni, mutta itse kai nojaisin tähän viimeiseen yhtyetoiminnassa. Parempi katsoa, kuin katua...
-Timmy
[harrastajateatterista elokuvamaailmaan kutsua odotellessa =P ]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti