Radiossa soi äskettäin Top Gunin tunnari. Rauhallinen kitara vain hieman sieltä täältä venytettynä ja taustakomppi, joka antaa odotuttaa itseään kappaleen loppuun saakka. Tai siis hetkonen. Loppuuko se koskaan? Soiko se sama jo minuuteissa tylsäksi käyvä setti niin kauan, kuin jokainen youtubesta löytyvä kooste mistä tahansa suihkuhävittäjästä pyörii?
En ajatellut ottaa selvää asiasta, koska biisi jää joka tapauksessa korvanjuureen soimaan pitkin päivää.
Huomasin kuitenkin kappaleen leimaavan sävyn sen pyöriessä radiopersoona Heikelän vetämän keskustelun taustalla. Vakavastiotettava juttu saa väärän kuvan epätarkoituksenmukaisen taustanauhan viedessä kuulijan huomion pois sanottavasta. Pakko on tässä julkisesti myöntää, jotta ajatukseni ajoivat reilulla ylinopeudella radioäänen tarkoittaman risteyksen ohi. Mieleni liisi hatarilla perhosensiivillään (olinhan työmaalla) elokuvatunnarista muovikitarapelin palikkaversioon, itse pelin suosion hiipumisesta sen valtavaan nousuhurmokseen ja seuraavaan mahdolliseen vastaavaan aaltoon, unohtaen täysin juontajaparin tärkeäksi näkemänsä sanottavan.
Keskinkertaisilla kappalevalinnoilla saatetaan joskus sanoma aika vaikeaan tilanteeseen. Ainakin kuulijan kannalta. Radion keskusteluohjelmassa ei usein taustalla komppi kolise, joten tässä kyseisessä tilanteessa on kai haettu jonkin näköistä tunnelman nostatusta, tai painoarvoa sanottavalle. Musavalinnan tehneen kannalta tämä napsahti valitettavasti täysin ohisektoriin. Marginaaliin piirretty tuhru vei huomion päätekstiltä.
Sama pätee kaiketi myös musavideoissa. Toki saattaa olla tarkoituksellista laittaa pari numeroa liian pieneen asuun sonnustautunut nuori ja vetreä naisihminen keikuttamaan vihjailevasti konemusiikkikappaleen taustalle. Useasti koen epäuskoa kyseisten tanssijattarien laulukyvyistä, vakionopeudensäädin kun löytyy jo monen studion kojelaudasta.
Sovinistisesti yleistettynä, naisille senkaltainen kappale aistii tiettyä rytmiä ja saattaa tanssikengän liikkeeseen. Mikäli mieskuuntelija ei välitä boleron kierteistä voi hän keskittyä ahmimaan silmillään. Liekö tässä myös syy raskaamman musiikin piireissä tutulle soittajamiesten paidattomuudelle?
Ulkonäkökysymys saattaa vaikuttaa varsinkin nuoremman polven kuuntelijoissa. Onhan sen ihastuttavaäänisen nuoren miehen oltava kivaa katseltavaa oman huoneen seinäjulisteessa. Itse en välitä siitä, että Devin Townsend on joskus ollut erittäinkin häiriintyneen näköinen ilmestys pitkätukkaisena kaljuna tai onko Hyyrysellä hassu parta vai ei. Kuultu se on kaikkein tärkeimpänä.
Musiikki musiikkina, tissit pikseleinä kuvaputkelta.
Jatkanen epämääräisiä pohdintojani Maverickin Tomcatin kaartaessa kohti ajatusteni auringonlaskua.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin ensilumen liukkailla kesähanskoin]
En ajatellut ottaa selvää asiasta, koska biisi jää joka tapauksessa korvanjuureen soimaan pitkin päivää.
Huomasin kuitenkin kappaleen leimaavan sävyn sen pyöriessä radiopersoona Heikelän vetämän keskustelun taustalla. Vakavastiotettava juttu saa väärän kuvan epätarkoituksenmukaisen taustanauhan viedessä kuulijan huomion pois sanottavasta. Pakko on tässä julkisesti myöntää, jotta ajatukseni ajoivat reilulla ylinopeudella radioäänen tarkoittaman risteyksen ohi. Mieleni liisi hatarilla perhosensiivillään (olinhan työmaalla) elokuvatunnarista muovikitarapelin palikkaversioon, itse pelin suosion hiipumisesta sen valtavaan nousuhurmokseen ja seuraavaan mahdolliseen vastaavaan aaltoon, unohtaen täysin juontajaparin tärkeäksi näkemänsä sanottavan.
Keskinkertaisilla kappalevalinnoilla saatetaan joskus sanoma aika vaikeaan tilanteeseen. Ainakin kuulijan kannalta. Radion keskusteluohjelmassa ei usein taustalla komppi kolise, joten tässä kyseisessä tilanteessa on kai haettu jonkin näköistä tunnelman nostatusta, tai painoarvoa sanottavalle. Musavalinnan tehneen kannalta tämä napsahti valitettavasti täysin ohisektoriin. Marginaaliin piirretty tuhru vei huomion päätekstiltä.
Sama pätee kaiketi myös musavideoissa. Toki saattaa olla tarkoituksellista laittaa pari numeroa liian pieneen asuun sonnustautunut nuori ja vetreä naisihminen keikuttamaan vihjailevasti konemusiikkikappaleen taustalle. Useasti koen epäuskoa kyseisten tanssijattarien laulukyvyistä, vakionopeudensäädin kun löytyy jo monen studion kojelaudasta.
Sovinistisesti yleistettynä, naisille senkaltainen kappale aistii tiettyä rytmiä ja saattaa tanssikengän liikkeeseen. Mikäli mieskuuntelija ei välitä boleron kierteistä voi hän keskittyä ahmimaan silmillään. Liekö tässä myös syy raskaamman musiikin piireissä tutulle soittajamiesten paidattomuudelle?
Ulkonäkökysymys saattaa vaikuttaa varsinkin nuoremman polven kuuntelijoissa. Onhan sen ihastuttavaäänisen nuoren miehen oltava kivaa katseltavaa oman huoneen seinäjulisteessa. Itse en välitä siitä, että Devin Townsend on joskus ollut erittäinkin häiriintyneen näköinen ilmestys pitkätukkaisena kaljuna tai onko Hyyrysellä hassu parta vai ei. Kuultu se on kaikkein tärkeimpänä.
Musiikki musiikkina, tissit pikseleinä kuvaputkelta.
Jatkanen epämääräisiä pohdintojani Maverickin Tomcatin kaartaessa kohti ajatusteni auringonlaskua.
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin ensilumen liukkailla kesähanskoin]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti