Eput on rautaa!

Viikko sitten julkaistiin ns. tribuuttilevy Manserockin kuninkaille, Eppu Normaalille. Eput Rautaa -julkaisu pitää sisällään neljätoista kappaletta enemmän ja vähemmän artistien itsensä näköisiä painatteita Akun Tehtaan köörin tuotoksista.

Ensimmäinen reaktioni kulki sanasta sanaan Hynysen kanssa. Miksi pilata täydellisen bändin täydellisiä biisejä? Niin kauan kuin muistan, on kuunneltu Eppuja. Älpeeltä, kasetilta, radiosta, ceedeeltä ja ämpeekolmelta on soinut kautta suomen maan. Kiitos suoratoistopalveluiden, voi matkaa taittaa vaikka pitkin lapin taigaa kuuntelemalla samalla Kahdeksatta Ihmettä.

Näin ensimmäisen vilkaisun tulevasta levystä Mokoman sosiaalisessa mediassa. En tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Paraikaa kuuntelen rieskaa toista pyöräytystä. Onhan tuossa Irinan versiossa omat puolensa. Kalpeanaama on löytänyt oman tiensä läpi Murheellisten laulujen maan ja Kotiteollisuuden Valkoinen kuplakin menettelee.

Mokoman Kaikki häipyy, on vain nyt tai Reijo Taipaleen suoraviivainen Voi kuinka me sinua kaivataan ei pidä sisällään sitten puoliakaan siitä tunteesta ja ihokarvat suoraksi saavasta tulkinnasta, jotka alkuperäisteoksista löytyy. Egotrippi yrittää hyvin, muttei aivan pääse maaliviivalle. Viikatteelta odotin terävää tulkintaa, mutta se jäi vain kitaratasolle.

Äärettömän kunniakasta kuitenkin yrittää näin suureen kuuseen kurkottaa. Katajainen kansa ei vain hyväksy kansallisaarteeseen kajoamista helposti. Kai nämäkin versiot vuosien kuluessa kasvavat omaan arvoonsa.

Kun Vain elämää levyillä on nyt versioitu vaikka ketä, on Eput Rautaa huomattavasti parempi kudelma, kuin hätäisesti kyhätyn kuuloiset tositeeveen lisärahastuslevyt.

Ensikuun alussa julkaistaan Nyt Kolisee -albumi, joka sisältää (c)räpversiointeja J. Karjalaisen Et ole yksin -levystä. Siihen en kajoa. Tai syön Eppujen vuoden 1984 kokoelmalevyn.

-Timmy

[Tätä kirjoitettiin miettien, mitä itse versioisi EN:n tuotannosta]