'Kaikki häipyy, on vain nyt', kirjoitti Martti Syrjä ruutuvihkonsa marginaaliin joskus vuoden -85 lopuilla. Saman vuoden, josta hän mainitsi toisaalla, että 'Kauan on aikaa siis'. Ristiriitaisin aatoksin päättyy myös tämänhetkinen työurani, joka täyttäisi seitsemän huhtikuussa. Päälimmäisenä on helpotus tiedosta, että en joudu jäämään seuraavaksi neljäksikymmeneksi vuodeksi odottamaan eläkkeellepääsyä harmaantuvana, tylsistyneenä duunarina elintarviketehtaan varjossa, vaan määrään itse seuraavat askeleeni elon poluilla. Tai ainakin välillisesti.
Ajatuksena on uusi suunta ja haku ammattikorkeaan linjalle, jolla mahdollistan itselleni tulevaisuudessa luovaa työtä olevan ammatin. Enää pitäisi päästä kokeeseen ja hyväksytyillä pistemäärillä läpi.
Realismi ja kyynisyys pahaa maailmaa kohtaa alkaa kai nostaa päätään iän karttuessa. Ei näillä bändin liksoilla paljon asuntoja ostella. Hyvä, jos edes retkitelttaa. Niinsanottua lopullista läpimurtoa voi joutua odottamaan teini-ikäisen naiivilla vilpittömyydellä saattohoitoon saakka. Toki yritettävä on, ettei ruostu.
Tekniikkapuolelta saattaa leipätyö löytyäkin, mutta vasta hiljattain perustettu ääni- ja valofirma kuolettanee investointejaan vielä kymmeniä kuukausia.
Ehkäpä kouluttautumalla työhön, jonka uskoisin sallivan suht vapaan työtahdin dedlainien välissä olisi oikea suunta. Voisi kesällä vietellä festivaaleja FOH-mikserin takana ja trusseissa kiikkuen, viikolla hoitaen muutaman työkeikan ja ehkä pari bändikeikkaakin.
Ja aina voi tarjoutua rundille, mikäli niin onnekkaaseen tilanteeseen sattuu. Ei suomenkiertueella kuukausia notku, kuin Sillanpää, Silmu ja kollegansa. Iskelmähommissa en tosin itseäni näkisi ennen varhaiseläkeikää.
Kuin Leonardo Titanicin kannella, katson ylväästi tulevaisuuteen, koska se on kuulemma juuri sitä, mitä siitä itse tekee. Allekirjoittaneella se on oleva kirkas joka tapauksessa, koska kyllä meillä aina sen verran valokalustoa riittää...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin viimeistä kertaa sillitehtaassa]
Ajatuksena on uusi suunta ja haku ammattikorkeaan linjalle, jolla mahdollistan itselleni tulevaisuudessa luovaa työtä olevan ammatin. Enää pitäisi päästä kokeeseen ja hyväksytyillä pistemäärillä läpi.
Realismi ja kyynisyys pahaa maailmaa kohtaa alkaa kai nostaa päätään iän karttuessa. Ei näillä bändin liksoilla paljon asuntoja ostella. Hyvä, jos edes retkitelttaa. Niinsanottua lopullista läpimurtoa voi joutua odottamaan teini-ikäisen naiivilla vilpittömyydellä saattohoitoon saakka. Toki yritettävä on, ettei ruostu.
Tekniikkapuolelta saattaa leipätyö löytyäkin, mutta vasta hiljattain perustettu ääni- ja valofirma kuolettanee investointejaan vielä kymmeniä kuukausia.
Ehkäpä kouluttautumalla työhön, jonka uskoisin sallivan suht vapaan työtahdin dedlainien välissä olisi oikea suunta. Voisi kesällä vietellä festivaaleja FOH-mikserin takana ja trusseissa kiikkuen, viikolla hoitaen muutaman työkeikan ja ehkä pari bändikeikkaakin.
Ja aina voi tarjoutua rundille, mikäli niin onnekkaaseen tilanteeseen sattuu. Ei suomenkiertueella kuukausia notku, kuin Sillanpää, Silmu ja kollegansa. Iskelmähommissa en tosin itseäni näkisi ennen varhaiseläkeikää.
Kuin Leonardo Titanicin kannella, katson ylväästi tulevaisuuteen, koska se on kuulemma juuri sitä, mitä siitä itse tekee. Allekirjoittaneella se on oleva kirkas joka tapauksessa, koska kyllä meillä aina sen verran valokalustoa riittää...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin viimeistä kertaa sillitehtaassa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti