Matkustin viime tiistai-aamusta paikallisbussilla muun rahvaan kanssa kohti joen jakaman kaupunkimme keskustaa. Perinteiseen suomalaiseen tapaan bussissa istuttiin vaiti, keskimäärin yksi henkilö per kaksi istuinta. Jotkut jopa käytävän puoleisella jakkaralla, ettei viereen vahingossa parkkeeraa joku tuntematon. Saattaa vielä oudosti kysellä kuulumisia.
Maahanmuuttajat olivat omaksuneet myös tämän perihärmäläisen tavan matkustaa yksin porukassa. Bussipysäkillä odoteltiin kyydin saapumista sopivin välimatkoin, onhan jokaisen kunnioitettava vanhaa parin - kolmen metrin sääntöä.
Itse en tokikaan ollut poikkeus naputellessani kosketusnäyttöä kieli kolmisen senttiä naaman ulkopuolella.
Saavuttuani toriksi kutsutulle, tyhjälle korttelin kokoiselle kivilaatoitukselle päätin yrittää iskeä pientä tarinaa kanssamatkustajilleni vaikka pelkkää piruuttani.
Aloitin viiksekkäästä, savuketta tupruttelevasta bussikuskista torin laidalla, jolta kysyin satamaan lähtevän auton pysäkin sijaintia. Sanaakaan sanomatta hän osoitti takanani olevaa ajoneuvoa. Kiitin ja jatkoin matkaani ärrälle.
Kioskilla toivottelin hyvät huomenet krapulaisen näköiselle rouvalle, joka ynähti vastauksen, rahasti ja tokaisi takanani jonottavalle miekkoselle sanan 'Niin?'.
Ärtyneenä astelin sataman bussille yrittämään vielä kertaalleen. Mustien aurinkolasien takaa kuljettaja vastasi hymyilevään huomenentoivotukseeni katsomalla take away -kahviani tokaisten 'Tiesiksä, ettei tota saa tuoda tänne?'.
Hörppäsin sumpin, painuin lähimmälle tyhjälle käytävänpuoleiselle paikalle, kaivoin repustani kuulokkeet ja uppouduin Stam1nan kepeään maailmaan.
Ehkä arkiaamut on vain pyhitettävä thrashmetalille...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin Britannian matkoja lämpimästi kaivaten]
Maahanmuuttajat olivat omaksuneet myös tämän perihärmäläisen tavan matkustaa yksin porukassa. Bussipysäkillä odoteltiin kyydin saapumista sopivin välimatkoin, onhan jokaisen kunnioitettava vanhaa parin - kolmen metrin sääntöä.
Itse en tokikaan ollut poikkeus naputellessani kosketusnäyttöä kieli kolmisen senttiä naaman ulkopuolella.
Saavuttuani toriksi kutsutulle, tyhjälle korttelin kokoiselle kivilaatoitukselle päätin yrittää iskeä pientä tarinaa kanssamatkustajilleni vaikka pelkkää piruuttani.
Aloitin viiksekkäästä, savuketta tupruttelevasta bussikuskista torin laidalla, jolta kysyin satamaan lähtevän auton pysäkin sijaintia. Sanaakaan sanomatta hän osoitti takanani olevaa ajoneuvoa. Kiitin ja jatkoin matkaani ärrälle.
Kioskilla toivottelin hyvät huomenet krapulaisen näköiselle rouvalle, joka ynähti vastauksen, rahasti ja tokaisi takanani jonottavalle miekkoselle sanan 'Niin?'.
Ärtyneenä astelin sataman bussille yrittämään vielä kertaalleen. Mustien aurinkolasien takaa kuljettaja vastasi hymyilevään huomenentoivotukseeni katsomalla take away -kahviani tokaisten 'Tiesiksä, ettei tota saa tuoda tänne?'.
Hörppäsin sumpin, painuin lähimmälle tyhjälle käytävänpuoleiselle paikalle, kaivoin repustani kuulokkeet ja uppouduin Stam1nan kepeään maailmaan.
Ehkä arkiaamut on vain pyhitettävä thrashmetalille...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin Britannian matkoja lämpimästi kaivaten]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti