Havahduin vapaapäiväni aamusta naapurin epätahtiseen naputteluun. Taulut löysivät paikkansa alle kymmenen minuutin, muttei uni enää vaivautunut ajelehtimaan takaisin oven ali.
Kasailin ajatuksiani aamuteeveen äärellä, jossa joku puhui jotain Antti Tuiskusta. Raskaamman musiikin ystävänä tuhahdin totutusti nimen kuullessani.
Onneksi kukaan ei kuullut.
Tuisku on kulkenut omaa vankkaa polkuaan Idolsista päästyään. Meikäläiset hevipetterit naureskelevat tanssivalle popparille, joka näyttää julkisestikin tunteensa. Heitellään halpaa vitsiä artistin ja kuulijakunnan seksuaalisista suuntautumisista. Moni varmasti jo laulukilpailun alkaessa nauroi pohjoisen pojalle ja lupasi syödä hattunsa, jos 'tuosta joskus vielä jotain tulee'.
Toisinpa kävi. Päähineet maiskutettiin.
Tuisku tiesi jo kisaan osallistuessaan, mitä halusi. Oman tyylin lanseeraus onnistui mitä parhaiten. Vankka sitoumus tekemistään kohtaan ja määrätietoinen askel vievät. Keskikaljakuppiloissa varmasti virnuillaan tanssijalle vieläkin, mutta jos hän vilauttaisi palkkakuittiaan irvijöille uskoisin maltaisen huljahtavan väärään torveen.
Sama pätee Jenni Vartiaisessa. Allekirjoittanutta kysyttiin joskus Jenniä kuuntelemaan. Tokaisin virnistellen lähteväni naista kyllä katsomaan. Vaikken koskaan keikalle asti mennyt, myönnän olleeni väärässä. Uusi albumi Terrakin myi kolmessa päivässä tuplaplatinaa. Ei paskemmin Popstarsilaiselta.
Onhan meillä esimerkkejä vaikka kuinka. David Bowie, Elton John, Robbie Williams, Michael Monroe, Michael Jackson tai Eminem. Kaikki erilaisista lähtökohdista oman tiensä kulkijaksi. Ja vielä monille idoliksi ja esikuvaksi. Varmasti heille naureskeltiin. Minäkin viimeiselle. Saa nähdä, mitä vielä tulee Robinista.
Oma hattuni pidän visusti tallessa...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin syksyn viedessä viimeiset lehdet pihan vaahterasta]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti