Kuten moni tulee joskus huomaamaan, elämä ei aina ole kovin hauskaa. Lystiä piisaa mielin määrin, mutta kuraakin lasketaan niskaan joskus oikein urakalla. Kun tämä riemu sitten joskus päättyy, lausutaan arkun äärellä sanoja kuuroille korville.
Perikristillinen tapa kertoa vainajalle viimeiset terveiset luo lohtua suruun. Ajatus siitä, että menetetty ystävä kuulee tervehdyksen on naiivi, mutta helpottava. Harva kuitenkaan pääsee heittämään niitä oikeita hyvästejä juuri ennen kuin vastapeluri kaataa kuninkaansa shakkilaudalle.
Moni etsii netistä tälläkin hetkellä punaista lankaa ajatuksiinsa hakusanalla muistovärssyjä hautajaisiin. Mainioita ideoita on varmasti interweb pullollaan, mutta omaperäisyydestä ei millään muotoa sakoteta. Onhan meillä paljon muutakin tekstiä kirjoitettuna, kuin raamattu ja virsikirja.
Eihän syntymäpäivillekään etsitä edellisistä korttiin kirjoitettavaa. Viisikymppisille sopisi ennemmin mikä tahansa Paasilinnan kirjan sitaatti. Häihin Kalevalaa, kolmekymppisille Juha Vuorista, tupareihin vaikka Jorma Piisistä.
Muistan tarinan, jossa tuttuni lausui eräissä hautajaisissa vain pari sanaa arkun äärellä. "Me käymme samasta ovesta, eikä aika lopu kesken". Symbolista ja kaunista. Istuutuessaan penkkiin kuiskasi hän vierustoverilleen: "Se oli muuten Dingoa"...
-Timmy
[Tätä kirjoitettiin menneitä muistaen]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti